Galician puolella tallustellaan ja vuorikylien jälkeen jälleen tiedonsiirron äärellä. O`Cebreiron ja Triacastelan kautta tänne. Jyrkimmät vuoret ovat takana mutta mäkinen Galician maisema jatkuu tästä loppuun saakka.
Mikon nuhakuume jätettiin O`Cebreiron sumuisaan pikkukylään vuoren huipulle ja Päivin kinttu sietää hitaalla vaihteella parinkympin siivuja. Mikon vaelluskenkien irronneet rantitkin ovat selvinneet tänne saakka, joten näillä mennään viimeinen karvan yli satanen (tarkemmin 117,7 ;)
Tänään lompsuteltiin suomalais-tanskalaisella poppoolla ja matkalla tavattiin vielä ruotsalaisia, joten voisi sanoa olleen skandinaavinen etappi. Reitti Samoksen luostarille oli kaunista kumpuilevaa (jyrkkää) metsämaastoa jokivarressa, missä nähtiin lintukansaa hivellen muun muassa närhiä, joka laulaa luikautti meille oikein komeasti (kräääh). Muutoin reitillä riitti sarvipäitä, kanoja, tipuja, hanhia, koiria ja kiitettävä määrä lantaa.
Samoksen ja ruokatauon jäätyä taa alkoi rupinen tienvierusmarssi, joka loppui vasta Sarrian betoneille. Matka sujui muutamia suomalaisia huumorilauluja kolmen suomalaisen mielestä muistellen, mikä ilahdutti erityisesti tanskalaista ystäväämme. Biisien parhaita paloja olivat Apulantaversio: "Hei hei, varo paskaa - sä et tiedä miltä se tuntuu..." ja Lauri Tähkä Studio Millenium -versiona: "Ei enää pelitä..." Jokaisen kinttuja kivisteli alberquen ovelle päästyämme ja nyt kaikilla kiiluu silmissä pizzeria, sillä saksalaiset ovat vallanneet kyökin itselleen.
Pyykkipäivä ja venhyyttelyä. Alberquen sisäpihalla makoilee lutuinen vanha herra terrieri ja siellä on suihkulähde, jossa uiskentelee karppeja. Kahdeksalta hospitalero sytyttää takkaan tulen, minkä äärellä sopii itseään lämmitellä illan pimetessä.
Alberguen kerrassaan mainio vahtiherra Oscarino
