Reissun tässä vaiheessa voimme tehdä pienen katsauksen majoittumiseen.
Alberquet ovat kaikki tähän saakka olleet tosi siistejä tai kohtuullisen siistejä ja sellaisia, että niissä on hyvä painaa pää tyynyyn tai paremminkin villapaitaan.
Yleisesti punkat ovat kerrossänkyjä, joissa on kunnon joustinpatjat vaihdettavine päällisineen. Joskus voi löytyä patjalta hius, mutta siinäpä se. Mitään kirppuja tai muita bedbugeja emme ole uhkailuista huolimatta nähneet missään ja olemme ymmärtäneet sen olevan loppukesän suht harvinainen ongelma. Kerrossängyn pohja tosin saattaa olla melkoisella pussilla tai rimat pitää sellaista meteliä, että parempi olla kiemurtelematta liikoja.
Pedin valinta on usein hospitaleron kädessä ohjata johonkin missä on vapaata tai sitten sopii ottaa juuri ne punkat kuin mieli tekee. Yleinen sääntö on, että punkalle levitetään heti makuupussi, jotta hospitalero tietää punkan olevan varattu, vaikka sitten säntäisitkin kaupungille hummaamaan. Tosin se loppuu lyhyeen, kun uni tulee silmää ruokaa saatuasi ja poikkeuksetta kaikki alberquet sulkevat ovensa 22-22.30 välillä.
Punkkien valintaan liittyviä taktiikoita on selvästi erilaisia. Osa haluaa ehdottomasti alapunkat vierekkäin ja sitten yläpunkille kapuilu on jonkun toisen ongelma. Ihan nokkelaa huonojalkaisille tai pienen rakon omaaville. Meille helpoimmaksi on osoittautunut yhden kerrossängyn ottaminen omaksi, jollain voi sängyn molempiin päätyihin ja laidalle ripustella vapautuneesti nyyttiä, sukkaa ja pyyhettä. Joissain paikoissa saattaa olla kerrossänkyjä pareittain yhdessä, jolloin pariskunnille on tarjolla ikäänkuin "yläkerran" tai "alakerran" tuplapeti. Toisinaan on tarjolla lämmitys (kunnon hiki), tyyny ja osassa paikoin viltti, mutta siihen ei tule vilukissan luottaa vaan ottaa sellainen makuupussi, että pärjää noin nollan vaiheilla jos tarpeen näin keväällä.
Osa kuljettaa mukanaan matkalakanaa tai muuta shaalia, jonka voi levittää pedille ja käydä siihen nukkumaan. Lähinnä ehkä niillä, jotka luottavat saavansa muutoin filtin itselleen. Meillä on sen verran kookkaat makuupussit, että ne riittävät pitämään meidät "omalla sektorilla," mutta tyynyn päälle on kiva kiepaista jotain huivia tai villapaitaa.
Makuusaleja on ollut neljän hengen huoneista 120 hlön halleihin. Täytyy todeta, että molemmissa on puolensa. Pikkuhuoneessa täytyy olla tosi huomaavainen ja varovainen kamppeineen ja äänineen. Tosin kaikki ovatkin - ainakin tähän saakka olleet. Isossa makuusalissa ovat kulkijat edelleen toki huomaavaisia, mutta kuorsaaminen, "ilmaaminen" ja muu elämä tapahtuu hieman anonyymimmin.
Välillä itseasiassa tuntuu, että isossa hallissa, mikäli ilmanvaihto toimii tai ikkunoita uskalletaan pitää auki, korvatulpat syvällä pikkuaivoissa saa parhaimmat unet. Toki jos vain hurjan aikaiset pakkaajat eivät ala sohimaan otsalampuillaan, mutta se koskee pikkuhuoneitakin. Yleensä aamun sarastus on hyvä aika lähteä liikkeelle, sillä silloin reittimerkit ovat jo nähtävissä eikä kylillä tarvitse harhailla turhaan. Joillain on kuitenkin tarve viipottaa viiden aikaan radalle. Emme ole oikein keksineet miksi, vaikka kesällä sille on toki syynsä kuumuuden vuoksi.
Nokkaunet ennen iltamurkinan etsimistä
Meille on syntynyt rutiini heräämisestä noin klo 6.30. Suoraan aamupalalle jos ruokasali on tyrkyllä (eväät siis omasta eilisiltana hankitusta kauppakassista) ja kahvi automaatista, jotka tarjoavat muuten loistavaa kaffetta (ei mitää suomi-lientä) ja sitten pakkaamaan kun saleihin on jo sytytetty valot. Ovesta ollaan pihalla ennen kahdeksaa, jolloin yleensä alberquet toivovat talon olevan tyhjä siivotakseen sen seuraavia tulijoita varten noin 12-14.00 mennessä talosta riippuen.
Alberqueilla voi olla omia sääntöjä aukiolojen lisäksi. Esimerkiksi alueilla, missä karjan jätöksiä tai kuraa teillä on runsaasti kengille on varattu omat hyllyt aulaan tai ensimmäiseen kerrokseen. Usein myös sauvat täytyy jättää samaan paikkaan tynnyreihin. Omalla reissullamme emme kuulleet varastetuista kengistä tai sauvoista, mutta kesäaikaan ilmeisesti ruuhkien kasvaessa vahinkojakin tapahtuu. Mietimme olisiko omien kenkien merkkaaminen vaikka keltaisilla kengännauhoilla paikallaan, jolloin pimeässä haahustelevat lähtijät eivät sekoita kamppeitaan. Parissa alberguessa törmäsimme myös kylttiin, jossa ilmoitettiin että hospitalero herättää majoittujat musiikilla klo 7.00 ja sitä ennen ei sopinut ryhtyä pakkailemaan. Se oli todella hyvä juttu ja rauhoitti pimeään lähteviä rapistelevia kulkijoita. Kesäkuumalla hospitalerot toki aikaistavat edellä mainittua herätysaikaansa.
Yleisesti alberquet olivat helppo löytää. Pienemmillä kylillä nuolet ohjasivat sinut varmasti majan editse ja isommissa kaupungeissa missä tarjolla oli useampia vaihtoehtoja oli yleensä reitille laitettu kyltit (etäisyyksineen) ohjaamaan oikeaan paikkaan. Jonkinlainen opas on kuitenkin tarpeen mikäli haluat jonkinverran raakata yöpaikkaa; majan sijaintia keskellä kaupunkia vai jo vähän kaupungin ulkoreunalta, palvelutasoa (esim. onko pesukonetta jos on ison pyykin päivä?) ja varmistaa, että alberquella ei ole kerättyä "erikoista" mainetta. Harvoja yksittäisiä vältettäviä paikkojakin on mainittu oppaissa, kuten erään juopon ylläpitämä varamaja. Toki opas on tarpeen jo päivämatkaa suunnitellessa, mutta yleisesti ne ovat hyvin käytännöllisiä ja kertovat kyllä tarpeellisen. Meillä oli mukana John Bierleyn Camino de Santiago (St.Jean - Roncesvalles - Santiago) englanninkielisenä. Oikein passeli ja jopa vähän ylimäääräistä tietoa isommista paikoista ja kohteista reitillä.
Roncesvallesin legendaarinen yömaja.
Leonin nunnaluostarin dormitory naisille ja pariskunnille.
Los Arcosin municipal albergue, jota pyörittää Belgian Caminon ystävien yhteisö. Mukavalla oleskelupihalla varustettu maja on vanhan koulu tiloissa.
Cizur Menorin yksityinen alberque.
Cizur Menorissa kengät jätettiin oven ulkopuolelle katokseen.
Santo Domingon iso kenkäteline.
