Ylailmoista takaisin sademetsien rajamaille

From Mukhtinath to Jomsom and flight to Pokhara 4.-6.10.2012

Mukhtinatin lapikulkukylilta lahdimme temppelien savujen "puhdistaessa" ilmaa. Hotel Bob Marley tarjosi meille yosijan ilman torakoita, vaikka suihku lienee ollut yksi reissujemme karmeimmista. Muutoin listalla oli aivan kaikkea mita reissaaja vain keksi toivoa rastateesta vege-sizzlereihin.

Paivan reitille oli tarjolla jeepable road - jeepilla tai kavellen. Kulkien nakee niin paljon enemman ja paikalliseen jeeppi-liikenteeseen tutustuttuamme jo Syangiin saapuessamme koko trekin alussa myos selkamme toivoi valilevytyraisten pomppujen sijaan vaelluspatiinien pehmeita askelia.

Kevyesti ohuessa ilmassa.

Mani-seina (Om mani padme hum), Kiertaen aina vasemmalta puolen ja myotapaivaan.

Kali Kandakin erikoinen laakso alkaa haamottaa ja hiekka narskuu takahampaissa asti.

Hiekkamyrakkaa Kali Kandakissa.

Kohti lentoa Jomsomista Pokharaan. Paikallinen lentokentta alhaalla.

Siinapa se. Tuohon peltiharakkaan pakkauduttiin kuin sillit suolaan ja pujoteltiin Annapurnan ja Daulaghirin massiivien valista Pokharaan. Matka lentaen 30 minuuttia, maanteita kaksi vuorokautta.

Pokhara horisontissa. Partasuulla koivet ohjaamon puolella niin mahtui istumaan.

Kuumaisemasta sademetsien reunamille Pokharaan ja heti latte-tuplaespressolla paikkaamaan kofeiinimittarien lukemia.

Taalla voisi viihtya pidempaankin...

Thorung Phedista kohti viidentonnin huohotusta

Thorung Phedin aamuyosta oli aika lahtea kirnuamaan Annapurna circuitin haastetta, eli Thorung La:n solan ylitysta (5416m). Siina oli suomalaiselle merenpinnan tuntumassa kasvaneelle ruholla totuttelemista.

Aamuyolla klo 03.00 pieni jannitys niskassa ja osalla isompi jomotus jo otsassa. Tiedossa oli noin kilometri vertikaalinousua ja toki vaakaan hitusen enemman ennen kuin tavoittaisimme Mukhtinatin-kylan massiivin toisella puolella.

Aurinko nouse High Campissa. Otsalamppunen valoketju sammui ja saatoimma jatkaa auringonvalossa eteenpain.

Juomatauko! Hengitystieheys on melkoinen korkeuksissa, joten nestetta haihtuu kuin vetta kiukaalta.

Maisemia noususuuntaan. Pusikot jai alarinteille.

Rukouslippujen hulmutessa on hymy herkassa. Niin vaan tannekin itsemme raavittiin.

Yon lahtopiste oli kuin keskiaikaisesta elokuvasta. Valkoinen hevonen kulki ikkunoiden ohi ja unet olivat ohuet. Nyt siirryimme kenties Star Warsin kuumaisemiin. Jostain nousee ihan varmasti kohta jokin alus...

Hitusen vari palailee naamalle.

Pilvessa voi olla monella tapaa.

Sinne siis. Jos nousu oli raskas - niin se ei ollut mitaan verrattuna 1700 metrin laskuun siihen paalle. Reidet huutaa vetta ja leipaa.

Kylla, siella se on noin neljan viiden tunnin matkan paassa maaranpaa Muktinath. Suuntana sumu ja tavoitteena taivaanranta.

Manangista nousuun

1.-2.10.2012 Manangista Yak Kahrgaan.
Manangin polyt oli aika jattaa taa ja lahtea kohtelemaan keuhkojamme kaltoin ylempiin ilmoihin. Vahitellen ja huomattavasti hitaammin tossut nousivat uusille poluille. Reitille osui toki tee- ja tanssitaukoja ja keksimme uuden hyvin, hyvin haastavan lajin: ylamaki-laulun. Siina moni parjasi ehka lahtokuoppiin, mutta viimeisen nuotin kalkkiviivoille vain muutama harva. Toki paan kuntoa saattoi tarkkailla myos muistettujen sanojen maarissa.

Vuorten rinteilla saimme ihailla lumihuippuja, mutta myos alppikauriita seka jakki-harkia. Todettakoon kuitenkin, etta taitomme eivat riittaneet tunnistamaan yksiloista oliko kysessa jakki vai naaras, eli nakki. Voinemme myontaa etta rohkeudessakin oli parantamisen varaa silla isojen ja arvaamattomien karvaturilaiden helmasta ei tullut asiaa myoskaan tarkistettua. Edellisen liittyen meita valistettiin paikallisten toimesta, etta paljon mainostettua jakin juustoa ei ole olemassa vaan se on nakin juustoa. Jaimme miettimaan millainen on paikallinen aamuyon nakki-purilainen...

Teahouse ja nestetta kehoon.

Huojuvia siltoja, maansortumia ja tiukkoja nousuja.