Sokka irti ja sivistykseen

23.-27.9. At Porto Lounge hostel & guesthouse, Porto

Santiago de Compostelasta lähdimme yhden yön jälkeen bussilla takaisin Portugaliin ja Portoon. Porto jäi mieleen kaupunkina, joka oli sopivan kokoinen tutustuttavaksi ja tuntui siltä että siellä riittäisi tekemistä useammaksi päiväksi. Tänne parkkeerasimme rinkkamme muutamiksi päiviksi huolto- ja kulttuuriseikkailut mielessämme.

Porton historiallinen keskusta kuuluu Unescon maailmanperintöluettelon kohteisiin. Kävelymatkat ovat lyhyitä paikasta toiseen, mutta korkeuseroja riittää kiitettävästi. Oikein hyvää vastapainoa epäterveellisille eväille. Meia de leitet ja pastel nataa vaan naamariin. Ehkäpäs pieni Beirao.

Jos vaikka ostoksille kauppahalliin.

Pukki kaalimaan vartijana vai miten se nyt menikään? Kaloja myytiin niin kauppahallissa kuin kadun kulmissa.

Lähdimme perinnepatojen äärelle brasaa maistamaan. Tässä muodossa turskailtuna oli mättö mainio. Portugalilainen kaiken kansan pyttipannulounas, johon kuuluu peruna- ja turskasilppua oliiviöljyssä, kananmunaa, yrttilöitä ja oliiveja. 

Porton kaupungin alta on löydetty roomalaisen kaupungin jäänteitä ja niihin liittyviä kaivauksia tehdään eri puolilla kaupunkia. Jo valmiiksi kapeilla kaduilla tehtävät työt katkaiset kulkuteitä. Arkeologinen onni jakaa asukkaiden mielipiteet laidasta laitaan.

Azulejos - Portugalin kulttuurin kiinteät kulmakivet eli kaunis kaakelitaide, jota löytyy niin kirkoista, palatseista kuin tavallisten ihmisten kotiseinistä. Tässä vain pieni yksityiskohta kymmenien metrien teoksesta.

Lisää kaakelitaidetta ja nykyaikaisempia seinägraffiteja eri kuvista koottuna. Ei pöllömpää. Porton värikkyys teki meihin vaikutuksen.

Pakollinen mainospala liikkeen ikkunasta. Increase inssssssspiration to cleaning - perhaps.

Vanhaa kaupunkia ristiin rastiin.

Hyvin ilmastoitu asunto remonttitaitoiselle. Upea tilaisuus isollekin perheelle. Remontoi mieleiseksesi!

Kun Turhan Tallaajat lähtevät rannalle valitaan parhaat kelit - kuten kaatosade ja Atlantin tuulet. Vaan ei se estänyt surffaajiakaan. Porton läheisyydessä on hienoja hiekkarantoja niin luonnonrauhaa kaipaaville kuin suoraan metrosta ulos lautojen kanssa saapuville.

Muutakin räpylöintiä rannoilla. Porton lintuspottia tarkkailemassa.

Päivä paheisiin ja partasuun syntymäpäivää viettämään Douro-joen yli Vila Nova de Gaian puolelle portviinikellareiihin.

Enkelien tuhtia osuutta nuuhkimassa tynnyreistä haihtuvien partikkelien tuoksuissa.

Asiaan kuuluvalla hartaudella liikkeelle kuuden helmen makustelulla.

Cockburnsin satoa: vertailtavana kaksi rubya, kaksi tawnya ja kaksi vintagea huippuvuosilta.

Lähdettiin hakemaan lisää...

Sokka irti ja kolesterolit balanssiin! Täydelliset parit suklain ja portviinein.

Kotimatka häämöttää Lissabonin kautta kohti  lokakuun yöpakkasia. Reissullamme tarvitsimme pitkiä housuja kerran - itsepalvelupesulassa kun shortsit pyörivät koneessa. Reitin ja varusteiden näätimiseen palaamme muodossa tai toisessa täälläkin. Hellurei!

Mutustelua Caminho de Costan varrelta

Portugalin ja Espanjan rannikon osalta paarustustamme jäi mieleen mainiot majat, rauha ja oletuksiimme nähden yllättävän hyvin merkitty reitti.

Alberguet Portugalissa nimenomaan rannikolla olivat väljiä, siistejä ja vaikuttivat vasta äskettäin käyttöön remontoiduilta pääosin vanhoilta kouluilta. Pientä jännitystä rannikkoreitille lisäsi se, että meillä oli tiedossa, missä alberguet sijaitsivat mutta käytännöt muutoin ilman erityisiä oppaita olivat mysteerejä. Pariin kertaan olimme alberguen ovella tai portilla kiskomassa kahvaa, kunnes jälleen kerran asioilla on tapana järjestyä. Milloin ohjeet löytyivät ikkunasta ruutupaperilta, milloin vastapäisestä liikkeestä saapui joku kertomaan miten homma sujuu. 

Marinhasissa ruutupaperi ohjeisti meidät läheiseen Punaisen Ristin keskukseen kuittaamaan avainta, Caminhassa yläkerran päiväkodista opettaja tuli availemaan ovia ja kertoi samalla, että hädässä myös läheisen baarin Paololla olisi avaimet ja että baari olisi auki kahteen saakka. A Guardassa taasen koukut sai poliisiasemalta. Kuvioon sisältyi se että avaimia luovutettiin majaan yksi kipale opastuksella: viimeinen sulkee oven lähtiessään. Osoitti melkoista luottamusta kulkijoihin. Meille lisäksi hupaisaa solkkausta ja apuviittomien ruuvausta silloin kun albergueen saapui muutama muu vain portugalia tai ranskaa puhuva pyhiinvaeltaja ja kaikki olivat liipaisemassa kauppaan tai syömään. Alberguet kustansivat 5-6 euroa yö sisältäen lakanat.

Pensaot ovat olleet 15-20 euroa ja hostellit riippuen halutuista palveluista 15-25 eur per yö kärsää kohden. Kaikki ovat yllättäneet meidät siisteydellään ja hostellit jopa hotellimaisella tasollaan.

Väljemmillä vesillä ehtii nähdä muutakin.

Saimme elellä jälleen pyhiinvaeltajan kuplassa omissa ajatuksissamme. Sen lisäksi saimme viettää matkan merenelävienherkuttelijoiden taivaassa pienissä kalastajakylissä. Portugalin kansallisruokaa turskaa sai kaikissa mahdollisissa muodoissa mitä vain saattoi keksiä piiraista patoihin. Turska-saturaatio löysi tappinsa hyvin pian mutta monet muut herkut saavat vieläkin veden herahtamaan kielelle. Tuoreena grillatut sardiinit, tonnikala suoraan grillistä - ei fileenä vaan paikalliseen tapaan koko kalasta sentin siivuksi poikki katkaistuna rankoineen nahkoineen sekä mamojen padat simpukoista ja ravuista. Erityisen ilahduttavaa oli rannikolla murkinoiden ohessa tarjotut keitetyt perunat, parsa, valkosipulit ynnä muu tuore roina Francésilla totuttuun ranskanperuna-jatkumoon nähden. Pizzamättö sai uuden ulottuvuuden, kun Atlantin-rannalla tilasimme Frutti Di Maren. Voi olla että tätä ei mainita reissu-ruunien raamatuissa, mutta tuoreista raaka-aineista koottuna ja puu-uunissa paistettuna pizzassa ei ollut haisuakaan purkkisimpukoista tai kuivasta oreganosta. Suosittelemme lämpimästi tällaista retkahdusta kaikille.

Ravintoloissa EU:n mukaiset tupakkilait ovat täällä suuntaa antavat. Ruokapaikoissa ei poltettu missään, mutta jalkapallo-otteluiden hetket lienevät kansallinen poikkeus. Tuolloin herkkäkorvaisemmat ja tarkkanäköiset luurasivat matsia siististi terassilta. Iäkkäämmät herrat sen sijaan venyivät muutaman metrin kynnyksen puolelle, jotta televisio säilyi linssien vaikutusalueella.

Caminho Costan rauha teki vaikutuksen. Kuten slovenialainen pyhiinvaeltaja totesi: "We are so lucky to have this." Rannikolta reitin yhdistyttyä Portugalin ns. pääpyhiinvaellusreittiin kohti Santiagoa huomasi selvän eron vaeltajien määrässä. Silti Portugalista saapuvat pyhiinvaellusreitit eivät ole vielä niin kaupallistuneet ja turvoksissa "pilgrimmaus-krääsää ja humpuukia" kuten Francésin reitti nykyisin Ranskasta Santiagoon valitettavasti on. Santiago De Compostelassa muutos oli näkyvin. 2010 saavuimme muutamien joukossa perille ja lompsimme pyhiinvaeltajien toimistoon noutamaan viimeisiä leimoja passiin. Nyt koko toimisto oli siirretty ja kahden ihmisen tiskin sijaan paikalla oli nauhoilla erotetut jonotuskujat, erikseen opas ohjaamassa tiskeille sen mukaan kun vapaaehtoisia virkailijoita vapautui. Luukkuja taisi olla kymmenkunta.

Santiagon ruuhkassa.

Onneksi tie ja matka on pyhiinvaelluksen ydin - ei se onko Karhunkierros nyt suoritettu tai kuinka monta kilometriä kävelitte. Edelliseen saimme jälleen niin monta lähestymistapaa reitiltä. Muutama juntti vertaili Santiagossa heti olivatko kävelleet enemmän vai vähemmän kuin me (arvatkaa olivatko suomalaisia - emme olleet edes tavanneet missään aiemmin). Kohdatessamme slovenialaisen naiskolmikon jälleen Portossa heidän kysymyksensä oli sydämellisesti: "Did You survive and is everything fine?" Kulkiessamme kohtasimme monena päivänä samat kasvot. Sinmohcilla-tyylillä eli ilman reppuja kulki osa porukasta. Monelle tämä oli ainoa vaihtoehto, kuten 76-vuotiaalle herralle ja hänen vaimolleen tai slovenialaiselle rouvalle, jonka selkää oli operoitu pari vuotta sitten isosti. Silti kukin kulki sitkeästi omalla tyylillään. 75-vuotias hollantilais-mies oli toinen joka ääneen mainitsi kuinka onnellisia hän ja me olemme, kun saamme olla caminolla. Hän muistutti myös siitä kuinka ihanaa on saada jakaa matka jonkun kanssa. Hänen vaimonsa odotti kotona ja lonkkaproteesien vuoksi kävelymatkat olivat jääneet lyhyeen.

Kohtaamisia caminolta

Santiago de Compostelaan päästyämme on aikaa koota joitakin hetkiä reissusta tähän saakka. 

Meitä on yleensä ensimmäiseksi oletettu saksalaisiksi (alemania?). Parhaat naurut aiheesta saimme piskuisen kylän ainoassa baarissa ennen Viana do Casteloa. Siestan aikaan baariin oli kertynyt populaa - muorit omaan pöytäänsä ja vanhempia herroja pelaamaan dominoa takahuoneeseen. Emäntä tiskin takaa lupasi meille juustoleivät vaikka lounasaika olikin jo pulkassa. Pahoitteli vain mennessään että hommassa kestää nyt viisi minuuttia. Valmistusaikakin selvisi kun emäntä paineli naapuriin viereiseen leipomoon koukkaamaan leivät. Palvelu on aina ollut kohdillaan ja pienemmissä kylissä ehdottomasti parasta. 

Baarissa kävi tasainen porina eväitä popsiessamme, kunnes ovesta saapui ilmeisesti kylän ainoa "kielimies." Lupsakka ukko aloitti heti saksaksi: "Mistä päin sitä ollaan?" Vastattiin samalla kielellä: "Notta Suomestahan me." Arvoituksen ratkettua ukko löi kädet yhteen ja tiedotti koko baarille "Ooo, Finlandia." Hoksasimme tämän jälkeen että sitähän pöydällinen muoreja oli varmasti pulissut ja arvaillut koko ajan. Niin nauratti meitä kuin heitäkin. Bad Toron elvyttäessä nilkkaansa loppupäivän verran ja napatessa kumijalan alle samaisesta paikasta taksikuskikin tiesi jo meidän olevan suomesta. Jossain kohtaa polkuja hekottelimme edellä mainitusta "saksalaisuudesta" olevan niin paljon etua että voisi ommella Saksan lipun reppuunsa ja sen varjolla hölmöillä aivan vapaasti. Ehkä palaamme tähän konnuuteen seuraavilla reissuillamme. 

Hyvänä kakkosena on tosin pariin kertaan tiedusteltu mikäli olisimme tanskalaisia. Tapasimme erään alberguen aamussa kahvilla alkujaan unkarilaisen naisen, joka asusteli nykyään Ruotsissa. Hän oli varma että partasuu on tanskalainen viikinki. Samaa viikinkiverta oli varmasti ilmassa kun astelimme Pontevedrassa tiedustelemaan majapaikkaa pensao Aliciasta. Kapeassa rappukäytävässä ei rinkkojen kanssa mahtunut seisomaan oven taa kuin yksi kerrallaan ja partasuu siinä hikisenä syöttinä tiedustelemaan: "Habitacion doble?" Taisi Alicia saada pienen sydämmen ohilyönnin ennen kuin luurasi pidemmälle rappuun ja nyökkäsi myöntävästi. Ilmeen kun olisi saanut siinä hetkessä talteen.

Kuten kuvitella vain saattaa olemme itse niin hehkeitä, hoikkia ja aina pehmeän huuhteluaineen raikkaita vaeltajia. Edelliseen vedoten ja varmasti monelle muulle nauruntyrskähdyksiä tarjonneina uskallamme koota tähän top 3. kohdatut varusteet caminon varrelta:

Kolmannen sijan nyysi itselleen portugalin pääreitiltä eksyneet jenkit, joista naisella oli minimekko, koulureppu, varvassandaalit ja Keke-reiskat. Oma varvaskalusto olisi kaluuntunut vereslihalle jo ensimmäisillä kilometreillä. Kunnioitettava suoritus siis.

Toisen sijan vei erään ranskalaisen hepun neonvihreät silmälaput (unisuojat nukkumiseen silmille). Kokonaisuutta tehosti vitivalkoinen silkkipussi, joten öisin käydessään vessassa valkoinen muumio neonvihrein silmälapuin ja mustalla villapipolla saattoi joko naurattaa tai säikäyttää oikein kunnolla. Kuoriutuessaan matkaan villapipo pysyi visusti päässä kelissä, mihin me liipaisimme t-paidoissa. 

Ensimmäisen sijan varasti portugalilaisten nuorten onnettomat yritykset selvitä albergueiden öisestä äänimaailmasta tunkemalla vessapaperia korviin. Luppakorvat liikkuivat laumoissa mikä tuotti meille toisinaan vaikeuksia olla nauramatta ääneen yön laskeutuessa majaan.

Vaelluksen edettyä ja yhdistyttyä hiljaiselta Caminho Costalta pääreittiin Caminho Portugueseen tuli osa kulkijoista tutuiksi samoissa yöpaikoissa majailtuamme ja poluilla tavattuamme. Yhtenä päivänä evästimme ja kuivattelimme kinttuja tauolla. Totesimme, että kanadalaisen herran ohitettua meidät menee hetki aikaa niin perässä kulkee hollantilainen mies. Jos emme lähde liikkeelle niin sen jälkeen tulee ranskalainen ja hänen jälkeensä neljä norjalaista. Kuulostaa ruuhkalta - vaan sitä se ei suinkaan ollut, sillä kukin kulki omaa tahtiaan toisiaan näkemättä. Meillä oli usein tapana jäädä märehtimään omia eväitämme johonkin sopivaan taukopaikkaan niin huomasimme rytmin joka toistui päivä toisensa jälkeen.

Santiago de Compostelan kuhinaan

22.-23.9. At Santiago de Compostela, Hotel Gelmirez
Saavuimme eilen Santiago de Compostelan kuhinaan. Lyhyet kuvaterveiset pätkältä.

Täysikuun loisteessa ensimmäisten auringonsäteiden kivutessa vuorten takaa.

Muutama pala pehmeitä pohjia.

Popcorn is coming.

Puolivälissä Padronista Santiagoon. Sunnuntaina aamutuimaan miltei kaikkia paikat olivat kiinni, joten olimme varautuneet täysin vesivarastoin.

Nyt on niin kuuma, että minähän en tästä hievahda (enkä hauku).

Ferrari huoltaa.

Sisiliskon kanssa varjossa. Me isommassa ja lisko tässä hitusen pienemmässä

Isoa kaupunkia lähestytään monesta kulmasta.

Katedraalin tornit horisontissa.

Täällä taas! Perinteiden mukaisesti tonnikalaempanadat ja Aquariusta putelit pussissa. Varjoon retkottamaan ja sivummalle tuijottamaan ihmistulvaa joka suunnasta.

Pölyiset patiinit Atlantin hiekoilta tänne.

Rio Ullaa kylille ja kaupunkiin

21.9.Padron

Eilen saimme kulkea miltei koko päivän mukavia hiekkateitä puiden varjoissa nauttien. Loikimme liikkeelle ajoissa Caldas de Reis:tä, sillä päivästä olisi kuulemma tulossa kuuma. Reitti nousi ja laski eucalyptusmetsissä seuraillen välillä rio Ullaa. Saavuimme Padronin pieneen kaupunkiin juuri ennen iltapäivän pätsiä sopivasti alberguen raottaessa oviaan. Tähän saakka majoissa on ollut toki tunkua ja tuhinaa mutta aina muutama yösija on jäänyt vapaaksi, joten mitään Camino Francèsilta kuultua kilpajuoksua ei ole tarvinnut harrastaa saadakseen tyynyn päänsä alle.

Mukavia kärryteitä

Padronin albergue oli reitin komein ja siistein. Suuren kivitalon yläkerta oli makuusali ja alakerrassa toimi muut fasiliteetit vessoista keittiöön. Nyrkkipyykinpesulle oli oma sijansa ja kunnon kuivatusnarut pihalla. Erityisen kiitoksen ansaitsivat kerrossängyt, jotka olivat selvästi majaan mitoitetut ja puusta looshimaisesti rakennetut. Ei joka öistä nitinää ja nutinaa ja mekin vetelimme hirsiä puisevasti kuin tukit.

Padronin alberguen siisteissä sisätiloissa.

 

Reissuelämää - pikkuvarpaan tuunailua omassa kolossa. 

Alberguen sisäänkäynti.
Vieressä paikallisten radioamatöörien kerho - ei hassumpi harrastustila kukkulalla.

 

Edellinen kuva alberguen julkisivusta. Tämä 90 astetta oikealle: alberguen toinen naapuri.

Epäilemättä reissussa viisastuu... ja elämä palaa perusasioihin.

Padronissa on oma legendansa Jaakobin teoista. Legendan mukaan ensimmäisellä matkallaan Espanjaan Jaakob saapui rio Ullaa pitkin Padroniin ja piti ensimmäisen saarnansa täällä. Siihen liittyen eri puolilla Padronia on paljon yksityiskohtia tutkittavaksi veneenkiinnityskivestä lähtien. Arkisempia tekoja, joita Padronissa tulee tehdä on pimientojen mutustelu. Näitä pikkurillin kokoisia vihreitä paprikoita tilataan satsi pöytään (n. 40 kpl laaki). Ne on paistettu öljyssä ja täräytetty rouhealla hyppysellisellä merisuolaa. Lysti on siinä että noin joka kolmaskymmenes on ehta chili, mutta sitä ei pysty tunnistamaan. Erinomaisia ja ilman punoittavia silmiä selvittiin. Mitä nyt ehkä aamusta vähän luukut turvoksissa.

Kellä kieli kärähtää...

Illasta tuli melkoinen sauna. Kahdeksan aikaan varjossakin oli vielä 28 astetta lämpöä. Tähän saakka koko reissu on tehty shortseissa ja makuupussia on lähinnä taputeltu jaloille aamuyön tunteina.

Kuumilla lähteillä

At albergue Posada Doña Urraca, Caldas De Reis

Pontevedran illasta Caldas De Reihin majoittumaan. Tallustelimme tänään Caldas De Reihin, johon aikoinaan kelttiläiset heimot asettivat majansa maasta nousevien kuumien lähteiden äärelle. Aikanaan paikalle nousi kylpylät ja nykyisin pikku-kaupunki pukkaa energiaa samoista luonnonvaroista. 

Pikaiset kuvaterveiset poluilta.

Ponteverdran vanhaa kaupunkia ihastelemassa. Simpukan muotoinen kirkko Santuario De Peregrino.

Try to blend in.

Taas lähti sokka irti. Herkut eväät palasteltuna.

Emäntä kysyi otammeko kupit vai pienet. Otimme onneksi pienet.

Viinien varjossa. Muutama viinirypäle huulessa kohti päivän maalikylää.

Todistettavasti kuumaa on. Kyltissä varoistetaan liottamasta jalkoja vedessä sillä usein vaeltajat lilluttavat jalkoja päivän mittan kylmissä joissa tai vastaavissa lähteiden altaissa. Tällä kertaa olisi tullut pikkuinen punoittava yllätys kuumasta lähteestä.

Illallisvieras lähipuusta terassille. Taidan olla rukoilijasirkka tai sen kaveri?

Turhan Tallaajien luonto-ohjelmaosuus

Polulla Pontevedraan tapasimme seuraavia yksilöitä.

Arvaa mikä on kuvassa? Turilas on miehen nyrkin kokoinen. Pötkötti kuivalla maalla, joten vinkkinä annettakoon merisiili ei ole kyseessä.

Kastanja!

Näitä ropisi siihen tahtiin tonttiin, että hattu oli mukava omistaa.