Tamminiemi, Loviisa

Loviisa-city


Strömforsin ruukilla potkua kalapöydästä (Ruotsinpyhtää)


Viljavilla vainioilla myötätuulessa. Nuuhkimassa Elimäen tarkoitusta.

Käyrämölammen leirintä, Tykkimäki camping

Aamukäynnistyksen otimme Olkkolan hovin makoisalla aamupalalla. Lämpimät sämpylät maistuivat ja sisustus kakluuneineen sai kuvittelemaan menneiden aikojen kesäviettäjiä kuistille särpimään teetä. Omistaja tuntui harrastaneen fillarointia, sillä saimme osuvaa kuvailua reitistä nimenomaan polkijan näkökulmasta. Kertoi samalla polkupyöräilevien matkailijoiden lisääntyneen selvästi parina viimeisenä vuotena.

Reittimme vei Tuohikottiin. Hiekkakankailla polveileva tie kuljetti vauhdilla meitä - todettiin että tämä osuus vastannee englantilaista kuvausta ”nicely rolling hills.”
Tuohikotissa suoritimme postitushommia aivan naapuriin. Vekarajärven varuskunnassa ensimmäisiä viikkoja viipottavalle veljenpojalle tuli koottua ”kevyt kenttälounas” kuoreen. Hieman ristiriidassa saattoivat olla Mauri Kunnaksen koira-kortti ja Inferno-lehti.

Ohitimme Myllypadontien, mutta saavuimme kuitenkin Valkealaan ja karttojen kääntelyn jälkeen pian Kouvolan nurkille leirintäalueelle. Jälleen olisi saumat paikalliseen vipinään, sillä Tykkimäellä veivaa parhaillaan Anna Eriksson bändeineen. Tosin ”white trash”-henkinen ihmissuhdedraama läheisellä telttapaikalla Hiacen takakontin luukun alla parilla muovituolilla on kiinnostavaa kuultavaa. Illan kaari on ennustettavissa kuin huonon jenkkileffan juoni, joten korvatulpat saattavat olla meidän käänne tälle filmille.

Paikka on tosin mukava, lapsiperheitä on paljon ja puuhaa piisaa rantalentiksestä minigolfiin. Jos ne käyvät tylsiksi niin aina voi koittaa kiipeillä lähipuihin tirkistelemään naisten suihkuun ”kun Veera on siellä.” Varmuudella suihkuun ei edes näe, mutta kenties ekaluokalle ehtineet sällit taisivat saada minimissään katu-uskottavuutta ja hyvän esityksen kiusatakseen siskojaan. Me kaupunkikyttääjät saimme hyvät naurut!

Savitaipale

Päivä sujui ”kahvia ja pullaa” -tunnelmissa ja kaikki otolliset taukopaikat käytiin kokeilemassa. Alkuun saimme körötellä Botnian ja M-Realin tarjoamassa ”rahan tuoksussa” Pulp:in tehtaita ohitellessa ja tuonnempana Saimaanharjun Pikku-Punkaharjulla.

Löpöstely-päivällekin kertyi huomaamatta pituutta 70 kilometriä. Juuri kun tavoitimme Savitaipaleen pääsimme tällä reissulla ensimmäistä kertaa koplaamaan kumeksia. Takarenkaaseen oli hieroutunut lasinsiru ilmeisesti jo jossain aiemmassa taajamassa ja kilometriä ennen Savitaipaleen toria se oli teroitellut hammastaan tarpeeksi syvälle. Onneksi ei satanut, joten homma hoitui nopsasti - ehkä enemmän aikaa meni lakun naposteluun.

Suomen kesä on tapahtumia turvoksissa, sillä täällä on jokin isompi tennisturnaus alkamaisillaan. Asia selvisi kun kysyimme paikallisesta sumppilasta vinkkejä majoittumiseen. Varoittelivat että lähialueet saattavat olla täynnä. Ei muuta kuin soitellen sotaan ja hyvin lykästi. Sateelta suojassa on hyvä raapustella tännekin.

Tuumimme matkalla erikoisia paikkojen nimiä: Solkei, Orrei, Turree ja Nio. Mistä lienevät saaneet alkunsa tai mitä tarkoittavat? Samalla huvilla kuvittelimme olleemme kovinkin kaukana tällä tourneella - silti olemme ajelleet useammankin kerran Myllypurossa, Lauttasaaressa, Liisankadulla ja jopa Kontulassa. Yritimme pysyä laskuissa kuinka monta Saarivaaraa ja Ahvenlampea on mahtunut tuhanteen kilometriin, mutta sormien loppuessa homma jäi. Nyt silmä lurpattaa kartanonmailla, joten parasta antaa Nukku-Matille mahkut.


Vaihtoehtoisia reittejä...


Olkkolan hovi, päärakennus

Joutseno

Särkisalmelta Joutsenoon. Painostavan kuumassa säässä puskimme Parikkalasta Laatokan portin kautta vanhalle museotielle (nyk. numerolla 3991). Rajaa seuraillen jyrsimme mäkisiä, mutta kauniita maisemia Immolan ohi Vuoksenniskalta Imatralle ja sieltä Joutsenoon. Muutamien vahvistavien kahvien avustamina löysimme perille Imatra-Joutseno-välin lähiö- ja liittymätietyömaiden kampituksesta huolimatta. Moneen otteeseen vanhatie päättyi uuteen avaamattomaan liittymään ja seuraavan sopivan tienpätkän nuuskiminen meni jo salapoliisihommiksi iltasella. Joutsenosta bongasimme hauska Gasthausin majaksemme ja fillarit pääsivät omaan jemmaan postibussin taa. Hautomoa muistuttava sää hellitti aamuyöstä kun taivas repesi kunnolla. Sekalainen ripottelu jatkui aamupäivän, mutta Lappeenrannan kolmansilla kahveilla jarruteltuamme on taivas kirkastunut vähitellen. Tänään on tarkoitus kääntää kuonot siis Taipalsaaren kautta Savitaipaleelle. Myös Kuninkaantie kutkutti, mutta Kotkan Meripäivien ollessa parhaimmillaan tänä viikonloppuna päätimme kiertää ne lasinsirut pohjoisempaa. ”Lunki-kuskeina” Lörtsyjen voimalla.


Paikallinen pyörätie


Vuoksenniskan ylitys

Särkisalmi, Lohikontti

Ei kiehahdettu Noidankattilassa vaan pitkästä aikaa saatiin viileä yö. Edelleenkään ei tarvinnut makuupussia muuta kuin selän alle, mutta ei oltu kuin saunassa. Noidankattilaa voi varauksetta suositella kaikille. Paikka on sen verran uusi, että ei löydy opaskartoilta, mutta oikein toimiva kohde niin veneilijälle kuin telttailijallekin.

Eilinen rullailtiin ”suurten” turistikohteiden kautta. Hienoja harjukankaita kiihdyteltiin Kerimäelle osaksi hiekkateitä ajellen. Kerimäen puukirkko oli isompi kuin osasimme odottaa. Sen viileydessä oli hyvä ihastella korkeuksia. Joskus lapsena täällä on käynyt, mutta tuolloin muistikuvat ovat keskittyneet uimapaikkoihin ja jätskiin. Cafe Ritan herkkujen äärellä huomasimme, että tässä olisi ollut Fiskars-henkinen B&B. Laitamma korvan taa.

Punkaharjun suuntaan rantareittiä. Retretin ohitimme suosiosta väen paljouden vuoksi. Vedämme näköjään edelleen puoleemme erilaisia kinkereitä, sillä Retretin yleisö-ähky taisi johtua kulttuuriministeri Arhinmäen vierailusta montussa. Metsämuseo Lusto oli kiinnostuksemme kohteena. Siellä riitti kierreltävää eri näyttelyissä historiaan, nykypäivään, puulajeihin ja metsätalouteen liittyen. Partasuu pääsi moton kahvoihin kokeilemaan ”oikeita” koneita.

Harjutietä Punkaharju-cityyn ja noin kahdeksan radan ylityksen myötä Putikon kautta tänne Särkisalmelle.


Kyltti Särkisalmen ytimessä.


Lieneekö tämä uusavuttoman vastakohta? Kyltti paikallisen kuppilan ulkoseinällä.

Turistit tourneella

Metsämuseo Lusto


Metsämuseossa myynnissä olleista moottorisahalla toteutetuista teoksista löytyi heti kuoma mukaan. Tosin se oli hitusen liian suuri keulakoristeeksi meidän menopeleihin. Vaikka itsekin olemme sangen veistoksellisia, ehkäpä jopa kirveellä veistettyjä - on kuitenkin puhe tuosta vasemmalla hymyilevästä oravasta, jota emme saaneet viikattua kärryihin.


Moottorisahalla tehty komea ”herkkupala haarukassa.” Kuva ei kerro komistuksen mittakaavaa, mutta reilun metrin mittaisesta pystistä on kyse.

Savonranta, Noidankattila

Päivän sää; aamusateesta hornakuumaan suihkuhikeen vaaroja fillarilla kipuillessa. Eilen tavattiin jälleen aussi-kaveri, joka polkee seitsemättä viikkoa pohjoismaissa. Ottaa nyt lunkisti ja tuumi lähtevänsä Varkauteen mikäli ei sada. Pitää edelleen Suomen parhaimpana puolena ”kahvvi ja munkhi.” Sillä eväällä jaksaa polkea pitkää päivää!

Luontoelämää:
Murkinaa tehdessä näimme pikku-rusakon poikasen. Se viipotteli leirintäalueen mökkien välisellä nurmella voikukanlehtiä mutustaen ja säntäsi välillä turvaan huoltorakennuksen taa. Yövierainamme olivat kaksi siiliä. Seurailimme niiden puuhia illan hämärtyessä ja tuumimme mitähän aussi olisi mieltä moisista vyötiäisistä. Hänellä on tavoitteena nähdä hirvi. Kertoi tavanneensa suomalaisen joka ei ollut elämänsä aikana nähnyt hirveä, joten mietti omia mahdollisuuksiaan. Suosittelimme aamuöisiä startteja fillarilla niin eiköhän tärppäisi näillä saloilla.

Leirilämää...

Basecampin liikennevalot, pöksyt pykälässä.


Karttojen luurausta ja nestetankkausta savumuikkusoppaa sulatellen.


Pielisellä sataa, Kolilla ei. Hyttynen kuvan keskellä on Lieksasta saapuva autolautta. Parempia kuvia kamerasta myöhemmin.

Luppopäivä Järnefeltin maalauksessa

Kolin retkuilupäivä. Päätimme jarruttaa kansallismaisemaan hetkeksi ja turisteilla oikein urakalla nähtävyyksissä. Siis ryppyiset retkipaidat niskaan, tankolaukku olalle ja Ukko-Kolin luontokeskukseen. Ukko-, Akka- ja Paha-Kolin töppäreillä luurailtiin Suomi-kuvaa ilmavasta näkökulmasta. Viihdytimme itseämme ottamalla erilaisia Elovena- ja Joukahais-kuvia pitkin kallioita ja katajia. Päätimme paeta maisemasta kun bussilasti saksalaisia kuormattiin polulle.

Eilisiltana tapasimme skotlantilaisen kaverin, joka asuu Kolilla kolmen hehtaarin ranchillaan. Heppu sukeltaa ammatikseen tutkien öljyporauslauttojen sijoittelupaikkoja. Hän viipottaa paljon maailman merillä, mutta nettoaa työstään sen verran että muutama kuukausi vuodessa pinnan alla piisaa kymmenen kuukauden elämiseen vapaaherrana ja nelikymppisenä eläköitymiseen. Ammatinvalintakysymyksiä...

Juttelimme mm. Juankoskella ensimmäistä kertaa järjestetyistä pikkufestareista mistä hän oli kutsunut hyviä tyyppejä (jotkut bändit) maatilalleen tietämättä lainkaan keitä he olivat. Kahdentoista miehen kesken olivat viettäneet kesäpäiviä Jätkäjätkien ja Jukka-Pojan kesken. Kehui vieraitaan oikein hauskaksi seuraksi ja siisteiksikin vielä. Harmiksemme juttumme hiipuivat vähitellen kun paikalle piti kahden "johtajan" tulla kertomaan elämän totuuksia hyvässä flänässä. Tosin alkoi se Nukku-Matti koputella olalle muutoinkin.

Yöllä saimme ihailla Pielisen yllä komeaa näytelmää. Ukkonen paukkasi jossain horisontissa kuulumatta Kolille saakka, mutta salamat näkyivät sitäkin paremmin. Olikohan Ukko paiskomassa pajavasaraa vai Ahdilla jotain hampaankolossa kalamiehille. Joskus sitä tuumaa järjestelmäkameran retuuttamista reissussa, mutta jostain on karsittava, joten nämä filmit jäävät harmaiden aivosolujen sopukoihin.

Nyt savuahvenpastaa pataan ja kamojen huoltosessio käyntiin.

Ukko-Koli

Lieksasta Pielistä Kolin satamaan. Kylille ja kohti Ukko-Kolia. ”Suht terhakka” nousu repi mehut reisistä ja painostava helle tiristi hikipisarat puroiksi. Kärryt nousi huipulle saakka; partasuulla rivakammin Tour de Francea fanitellen ja pitkätukalla välillä mutkissa läähättäen.

Kansallismaisemissa siis.

Ruutuja reissusta

Pielis-lautan rannassa odottelemassa Lieksasta Kolille putputtelua. Pääsimme jälleen tietämättämme keskelle musiikkoelämyksiä. Saavuimme kuhisevaan Lieksaan keskelle Vaskiviikkoja.


Talvi- ja jatkosodan muistomerkkejä, asemia ja Salpalinjaa riittää tutkittavaksi ja reissupäiviä tauottamaan.


Jongunjoen matkailun maisemissa. Helmi löytö!

Jongunjoen matkailu

Kuhmosta leirintäalueella herätessämme reissun rähjäännyttäminä, ryppyiset t-paidat päällä ja tukka hasottaen, huomasimme kamarimusiikki-vieraiden availevan matkailuautojen ja mökkien ovia aamutakeissa, tohvelit jalassa ja pyyhkeet käsivarsilla. Tyyli pitää leirintäalueellakin. Onneksi myös kaltaisiamme matkaajia oli joukossa niin ei aivan väärälle planeetalle itseämme kuviteltu. Muun muassa australialainen jamppari, joka oli polkenut jo kuusi viikkoa Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa. Äijä oli itse vinttikoiran kuosissa ja kertoi porojen olevan yhtä älykkäitä kuin heidän kengurunsa. Maailmanmatkaajan elkein hän nukkui fillarinsa kanssa teltassa. Nukkumatilaa ei pieneen telttaan voinut jäädä kovin ruhtinaallisesti. Oli tosissaan ihastunut Suomeen ja meininkiin täällä.

Kuhmon torilla saimme vielä monelle todeta mistä mihin olemme matkalla ja nyökytellä peräkärryihin kohdistuneelle kiinnostukselle. Jotenkin oudolla tavalla nimenomaan kärryt innoittavat ihmiset jutustelemaan kanssamme. Ei ehkä niin tuttuja värkkejä tai sitten ne saavat meidät näyttämään pidemmänkin matkan reissaajilta kuin oikeasti olemmekaan. No juu, monet vinkit kertyi Kuhmon nähtävyyksistä jopa sukututkimuksen harrastamiseen saakka.

Kuuman hiostava ukkosta ennakoiva ilma jatkui, joten vettä kului ja matka eteni huhkien. Ensimmäinen pysäkki osui Talvisodan taisteluasemien alueelle, missä yllätykseksemme oli paikallisten reserviläisten järjestämä kioski ja opastus. Kahvi ja munkki löytyi täältäkin - tosin ehdoton hittituote meille oli jääkaappikylmä ehta vissy. Huomasimme myös Kuhmossa siirtyneemme kampanisujen territoriolta rönttösten maailmaan. Liekö sitten edellisten raja poronhoitoalueen mukainen?

Ahkeran tekstailun seurauksena saimme seuraa Outokummun suunnalta. Bomban talon kierrokselta lisäkurvit ajelleina meitä saapuivat moikkailemaan Lauttasaari-Konala-vahvistukset herkkutuomisineen. Ukkosen muristessa rintamana metsän takana selvisimme kuivina ja saimme vaihtaa kuulumisia rauhassa.

Samalla kuulimme hyvän päivityksen tulevan hiekkatien kunnosta. Jälleen oli tiedossa Paris-Roubaix-henkistä röpötystä kolmekymmentä kilometriä. Tie oli vaihtelevan irtonainen ja lisämausteen toivat muutamat tukkirekat. Niin meillä kuin heillä oli irtosoran myötä ajotyylinä riittävästi vauhtia niin linja pysyy. Turha sitä oli muutenkaan jarrutella, sillä himokkaat paarmat nautiskelivat seurastamme. Hiekkaa oli hampaissa asti kun saavutimme Lieksan Nurmijärven.

Noin 40 kilometrin matkalla Jongunjoki mutkitteli tien läheisyydessä välillä alittaen sen. Päivän etappi päättyikin tänään hommaan sopivasti Jongunjoen matkailuun (ent. Lomapirtti). Sattumalta sopivalta etäisyydeltä valittu maja onkin melkoinen löytö; kauniissa pihapiirissä muun ohessa kartanomainen päärakennus ja todella siistit huoneet, saunat jne. Aivan salpalinjan äärellä komeissa rantamaisemissa. Voisivat mainostella enemmänkin itseään, sillä tänne ei kovin helpolla vain eksytä. Kuistilla kuikkaa kuunnellen on jälleen raukea hetki kömpiä uinumaan.

Minä lähden pohjois-Karjalaan...
Ja jätän taakseni Kainuun.

Kuhmossa imuttelemassa Kalevala Spirittiä

Hiostava kuumuus ei tarjonnut kovin kattavia yöunia, joten mieli ja nahka nahkeana purimme leirin puskasta. Hopat polulle ja UKK-reittiä takaisin tien varteen. Nätisti nuo kärryt seuraavat polkuakin. Mielessä siinsi Lentiiran kauppa sekä uimaranta, joten kierrosta kehiin niin pari-kolmekymmentä kilometriäkin lentää lemmessä.

Jo mieliteoksi muodostunut litra kylmää rasvatonta maitoa hukkui kitusiin helposti. Toki jotain kiinteämpääkin ohessa. Sitten pulikoimaan. Mainio veneenlaskupaikka laitureineen tarjosi ihanan virkistyksen kuumaan ja kähmäiseen oloon. Mikko huuhasteli ehkä kymmenen minuttia hihattomassa paidassa kuivattelemassa ja rajat paloi niin että käry kävi. Sen siitä saa kun jääkarhu jättää turkin laiturille.

Tuskainen kuumuus palasi melko pian ja sen sai tuta hiestä märkää takapuoltaan myöten. Mikäs siinä hinkuttaessa - helpompi oli kuitenkin pieni tuulenvire ajaessa.

Kuhmoon tullessa saimme iloksemme havaita Kuhmon Kamarimusiikki-festivaalien olevan täydessä tohinassa, joten majoituksen suhteen saattaisi tietää rutkasti lisäkilometrejä. Kalevala-kylän (Kalevala Spirit) leirintäalueelta heltisi telttapaikka onneksemme. Aivan Kuhmo-talon viereisessä kehutussa ravintolassa tarjosivat seisovan pöydän viiteen saakka, joten sinne siis. Muusia, muikkuja ja muuta oheista lapioimaan. Onneksemme kamarimusiikin ystävät näin kesäisin eivät ole kovin kireitä pukeutumisensa suhteen niin uimme kesämekkojen ja shortsien joukkoon edes jollain auttavalla tyylillä hikisine hyttysen syömin naamoinemme ja fillaripöksyinemme. Hyvässä ilmastoinnissa kukaan ei varmaan havainnut hajuhaittaakaan tai ei ainakaan sivistyneenä siitä maininnut.

Ukkonen täräytti pahimman painostuksen ilmasta pois, joten toivo elää hieman virkistävämmästä yöstä. Nyrkkipyykin kuivuminen taitaa olla haaveilua.

Kuvia mutkista ja matkasta

Piilokojumme rajavartioston nurkilla Vartiuksessa.


Raatteentieltä tänne katsomaan bensarallia. Vaan kuumottavimpia ovat kapeilla teillä venäläiset rekat. Puuttuukohan niistä vehkeistä jarrut?


Ensin nylpytellään ruuhet perässä kymppiä ylämäkeen pari kilometriä, sitten loipotellaan alas ja otetaan uusi kierros... Tarjoilija, isommat reidet!


Kutuisen hiostava, tappokuuma tekee eväistäkin mielenkiintoisia. Meet mr. Hankey.

Lentiira

Päivän eka etappi Lentiiran kaupalle ja uimaan. Trooppinen ilmasto koettelee pyöräilijää.

Muutama kilometri rajalle

Talvisodan muistomerkillä (Suorastaan luukuttavan vilkkaasta yhteydestä johtuen kuvanlaatu hitusen muuttui matkalla. Korjatkaamme asia kotosalla hieman laatuisammalla kuvakavalkadilla. Pimp my ride prätkä lisättäköön tuolloin myös takaisin tänne - muutoinkin kuin valkeana ruutuna.)

Tänään oli vuorossa sukellus Suomen historiaan. Kiantajärvi jäi taa ja poljimme Raatteentielle. Vaikka museotie muistuttaa sodan hurjista kokemuksista on se polkupyöräilevälle mainio kohde. Hiekkatiellä lihasvoimin edeten pääsee paremmin kiinni maisemiin ja hoksaa pienemmätkin yksityiskohdat matkalla. Muistomerkkien, asemien ja esteiden kautta kurvaillen havaitsimme reitin miinoista vapaaksi ja jatkoimme kohti rajaa. Ennen Venäjää tuumasimme parhaaksi kääntyä Honkajärventielle ja jatkaa valitulla hiekkauralla kohti Vartiuksen raja-asemaa.

Juuri kaksi minuuttia yli kuuden täräytimme Vartiuksen kaupan pihaan ja loikimme reteinä ovelle, kun terassikin oli täynnä. Kas, kauppa oli juuri laitettu säppiin ja terassilla väki odotteli jotain muuta. Emäntä oli onneksemme vielä kiskomassa sauhuja pihapiirissä ja sanoin että ei ollut vielä kassaa laskenut, joten voi vielä pikaisesti päästää sisälle kun noin ihan pyörillä tulitte. Rekkamiehille tuomio olisi varmaan ollut ankarampi?

Kahmimme pikaisesti maitolitrat ynnä jätskit käpälään ja kiittelimme kovasti saamaamme apua. Maitoa terassilla tissutellessamme selvisi odottavaisten laita; kaikilta oli seuralainen rajan takana tankkaamassa! Kuulemma puolet halvempaa kuin kotimaassa, mutta vuosiviisumia ei kannata hankkia kuin yhdelle, joten siipat dumpataan kaffille siksi aikaa. Hauska sattumus oli, että edellisen yön leirintäalueen emäntäkin oli tullut tankille ja tipauttanut miehensä terassille töröttämään. Emännän saapuessa juttelimme pitkät tovit venäläisten rekkojen riemuista näillä nurkin.

Kuulimme myös eräältä rajavartija-miestään odottelevalta rouvalta, että näillä seuduin olisi parhaat mahdollisuudet nähdä metsäpeuroja. Peuraportti/silta ohitettiinkin aiemmin ja siinä mainittiin, että se on rakennettu metsäpeuran perimän turvaamiseksi. Poronhoitoalue jäi siis aidan taa. Karhuja ja vaikka mitä petobongaus-firmoja riittää. Paikallisilla riitti hupia niiden hinnoittelusta - vaan totesivat kyllä että eipä niitä juuri muuten näe.

Vartiuksen raja-aseman bensa- ja rekkarallista puikahdimme hitusen matkaa UKK-vaellusreitin polkua pitkin jemmaan ja teltalle Änättijärven läheisyyteen. Mustikoita on ihan hurjasti, mutta niin on ensimmäistä kertaa hyttysiäkin kiitettävästi. Ei muuta kun unta palloon.

Suomussalmi, Kiantajärven leirintä

Eilisen emännän parempi iltapala

Hossasta Juntusjärven kautta Suomussalmen kirkonkylille. Ylämäki-alamäki-ralli kovassa vastatuulessa päättyi kello viiden monsuuniin. Sitä varmaan tarkoitti ilta-sanomien otsikko: ”Trooppiset kesäyöt saapuvat.” Monsuuni jatkuu, joten leirintäalueen mökkerö kutsui. Naapureina kaksi mustaa hevosta, aasi ja ankka.

Erä-Hossan hoteissa

Taitaa maanantai-iltana Hossan huudeilla käydä kalaverkot ja tiedonsiirtoverkot kuumina sillä kuvan lataaminen edistyy murto-osa kilotavuissa - ei edes kokonaisina kiloina. Onneksi erämaita on vielä jäljellä. Tutkimme keittopuuhien ohessa pelastautumisohjetta, missä mainittiin 112-hätänumeroon soitettaessa annettavat ajo-ohjeet perille. Koordinaatit ensin ja sitten reitti - vaivaiset 98 km lähimpään kuntakeskukseen. Inarin ja Enontekiön kunnissa päästään toki parempiin lukemiin, mutta on se kuitenkin muuta kuin kolme kilometriä Herttoniemen paloasemalta tai 400 metriä terveysasemalle.

Luppopäivää on vietetty leppoisasti pyykkiä pesten, itseämme ja fillareita hiekkateiltä huoltaen. Hossan luontokeskus koluttiin näyttelyineen ja luurattiin Öllörin sukelluskeskus Karhunkainalossa - itsellämme kätkö kiikarissa. Siellä tapasimme myös poron vasoineen vedessä viilentelemässä tai kenties olivat siirtyneet rutikuivan jäkälän sijaan makoisiin vesiheiniin. Upeita mäntykankaita, harjuja ja kirkkaita vesiä.

Jälleen paria kalajuttua rikkaampina olemme kuulleet muun muassa kuinka Kiantajärveltä on jo 60 litraa kuhaa kotiin kuskattavaksi. Eilisen illan viimeinen sankari pyrki vielä leirintäalueen tiskiltä shuolaa ostamaan, mutta emäntä ilmoitti tyynesti: ”Nyt olet kyllä niin kännissä että savustelet sitten huomenna aamulla.” Hiljaa ja kunnioittavasti heppu poistui takavasemmalle. Puukko kuuluu myös kansallispukuun vaikka olisi stetsoni, tuulihousut ja crocksit jalassa. Ryhdyimme miettimään asettuisiko laukussa kulkeva leipä-leukumme jotenkin tuohon pyöräilyhousujen naruun tai kenties lahkeensuusta sisään pullottamaan. Toisaalta nahkavyö löyhästi ”spadexien” päälle lantiolle voisi luoda kaivatun silauksen asukokonaisuuteemme.

Varsinaista viihdettä on ollut patsaina linnunpesän äärellä vakoilu. Viisi pientä karvapalloa pitävät vanhemmat kiireisinä. Milloin tulee korentoa, milloin mehevää matoa matkassa. Laji on tuntematon meille, mutta voisiko olla jonkin uunilinnun olemusta ilmassa. Mahdollisimman huomaamattomina olemme pyrkineet asumuksen ohi hiippailemaan vaikka samalla tontilla asustelemmekin.

Kuikka huutelee järvellä, joten nyt on hyvä istahtaa hienolle hiekalle sulattelemaan omaa kupua iltapalan jäljiltä.

Hossa

Makoisan aamupalan jälkeen kurvailtiin Taivalkosken ABC:lle putsailemaan vanteiden jarrupintoja eilisen sateen heruttamista piki-roiskeista. Hobittilan perinteiden mukaisesti tuli sortua vielä toiseen aamupalaan. Tosin tällä kierroksella kahvimuki riitti.

Aamun kankeilla koivilla on ollut mukava loipottaa alkuun tasamaata, mutta Taivalkoskelta kohti Kylmäluomaa tie ei antanut alkuun armoa. Ehkäpä reissun rankin nousu tähän saakka piti nylkkiä heti päivän toisella kilometrillä. Siinäpä oli hyvä lämmitellä kärkeen ja vaaran laella viskellä kaikki ylimääräinen riepu päältään takaisin laukkuun. Isokumpua odotellessa...
Nimensä mukaisella sijainnilla varustettu kylä tuli vastaan vauhdilla. Isokummussa tutustuimme Kuoleman rataan, eli saksalaisten rakennuttamaan rautatiehen, jonka työvoimana oli käytetty sotavankeja karuissa oloissa. Kylän eri puolilla oli monenlaisia rakenteita asemasta vielä jäljellä.

Ennen K.Päätalon synnyinkotia kurvasimme Kylmäluomantielle, hiekkatielle, jota pitkin pääsimme autotien sijasta ajelemaan Kylmäluoman ulkoilualueen läpi. Soisista maisemista putkahdimme 5-tien ylitykseen ja puikahdimme oitis seuraavalle hiekkatie-seikkailulle Julma-Ölkyn kautta Hossaan. Vaan ensin evästimme Irnijoen törmällä melontareittiä ja pauhaavaa putousta ihaillen.

Julma-Ölkyntie oli varsin rupinen Taivalkosken suunnalta pyöräillessä. Alkusiivun hiekkatie muuttui pian todella rypyliäiseksi ja irtosoralla paukuteltiin kuin kuulalaakereilla. Maisemat ja reitin ihana rauha korvasivat hikiset ja ranteita rankaisevat kilometrit. Mielenkiintoisena tai ehkäpä kummallisena havaintona haistettiin päivän aikana ajellessa useaan otteeseen melko vahva virtsan haju (ehkä n. 6 kertaa?). Varmasti se ei ollut ihmisestä ja asutusta ei ollut mailla halmeilla. Maastokaan ei ollut merkitsevä tekijä sillä välillä läyhä leijui suon lähellä, välillä hiekkamontun laidalla ja toisinaan metsässä. Kuitenkin ajaessa hiekkatietä haistaen. Tuumattiin todennäköisimmiksi syyllisiksi siellä täällä nulkkaavia poroja, mutta mietittiin pitääkö paikallinen karhu meitä pilkkanaan kuseskellen edellämme reitille vai lieneekö jokin paikallinen kasvi odööriltään näin ”tunkeileva pisuaari.”

Julma-Ölkkyn rotkojärvi oli mainio etappi. Tosin kätkön koppaaminen jäi sikseen, sillä montun pohjalla ei ollut haisuakaan verkosta. Vaan sivujuoni se oli muutoinkin, eikä mikään syy saapua paikalle, joten keskityttiin erinomaisiin maisemiin.

Kuutisenkymmentä kilometriä hakkuutusta metsäutoteillä ja pari-kolmekymmentä kilometriä rullaavammalla alustalla toi meidät ”takaoven” kautta Hossaan. Kurvasimme Erä-Hossan leirintäalueelle ja täällä olisi tarkoitus pitää perusleiriä päivä tai pari alueen retkuilumaastoihin ja melontapajiin tutustuen.

Suuren seikkailun hengessä jäi toteamatta aiemmin ”Posio nukahtaa, mutta vain hetkeksi.” Tosin nyt ollaan jo Suomussalmen tontilla.

Taivalkoski, Ruska

Posiolainen superfood-startti Livolla; ruismustikkapiirakkaa ja sumpit suoraan järvestä.

Pilvistyvä keli enteili lämpimän telttayön jatkoksi sadetta, mutta ohi puolivälin ehdittiin sotkea ennen kuin alkoi roplottaa. Hannu-hanhina hoksattiin Loukusan-kylällä taukopaikaksi grillikatos, missä saattoi mutustella kiireettä ja sateelta suojassa eväitä. Pyöreiden linjojemme pitämiseksi ja sodanjulistukseksi pussikeitoille katettiin pöytään ohrarieskan seuraksi Livon siikaa ja ehkäpä palanen kampanisua saattoi myös vilahtaa ääntä kohti.

Syötteen töppäreitä ihaillen ja kihnustaen ylös pääsivät fillaristin Rainlegsit testiin. Polkupyöräilijän ”chapsit” lunastivat paikkansa vakkari-kalustoon, sillä takapuoli ei ole kuin muovikassissa ja polvet pyörivät ilman vastahankaa.

Ilmassa leijui suopursujen tuoksua, nähtiin paljon poroja vasoineen, koppelo poikasineen ja muutamia kahlaajia, joiden tunnistaminen jää odottamaan kotosalle.

Kalle Päätalon huudeilla, Taivalkoskella käydään yöpuulle.

Säikän hiekat, Livojärvi

Auttista startattiin kaurapuuron voimin loiviin ja pitkiin Posion nousuihin. Poikkesimme Auttikönkäällä luuraamassa 16 metrin putoukset ja saksalaisten menneitä rakennelmia. Vallan pitkää patsastelua ei tullut harrastettua, sillä uittokämpän kaffila oli ”työn alla” ja verenhimoiset naaraat pitivät kovasti niin meistä kuin rotkon kosteista olosuhteista.

Ennen Posiota kurvasimme Korouoman kylkeen. Korouomassa merkattiin reviiri ja jatkettiin metsäautotietä rytyyttäen kohti Raunuantietä. Poroja, metsäkanalintuja ja pari endurokuskia tavattiin reitillä. Keskituntinopeus heilui kympin tietämillä ja välillä tuntui tulevan enemmän treeniä käsille kuin koiville. Semmoinen huikonen, mutta mainiot maisemat (silloin kun uskalsi katsoa muualle kuin eturenkaan sektorille).

Paluu kovalle pinnalle nosti vipinää kampiin. Pienen lisäpiiskan antoi silmissä kiiluvat Livojärven suoramyyntipisteen kuuluisat lätyt. Sinne oli ehdittävä - ja ehdittiin. Pari kierrosta lettuja kahvin kera, varpaiden alla Säikän hiekat ja ruismustikkapiiras pelastettuna kärryn suojiin. Tuulta juuri sopivasti niin hyttysistä ei häivääkään. Ehkäpä pienet nokkaunet ”biitsillä.”

Turhantallaajat on the move again!

13.7. Helsinki - Kemijärvi yöjunalla
14.7. Kemijärvi - Autti

Taas mennään, en tiedä mihin, mutta mä meen... (J.Karjalainen)

Reissuvarpaan kolotus alkoi vaatia pidempää tietä taas alleen. Voi maailma on niin täynnä houkutuksia vaelluksesta melontaan, mutta kulkupelin arvonnassa fillarit kiskaisivat tällä kertaa pisimmän korren. Fillareita peräkärryineen on rääkätty aiemminkin Lapissa, joten nyt hiipi mieleen itärajan tunnustelu kampea kiertäen. Ilman tarkempaa päiväreittisuunnitelmaa olisi tarkoitus edetä säiden ja tunnelmien mukaan. Ehkäpä poimiskella muutama kätkö siinä ohessa.

Satulaa on hinkattu ympäri vuoden ja touko-kesäkuussakin alle kertyi tuhankunta kilometriä, mutta nyt perään tuupattiin "Jullikat." Laatikko-mallissa (Bob Coz) etenee keittiö, muonavarasto, terveyskeskus ja huoltovarikko kaikkine hilppeineen.



Säkki-versiossa (Bob Yak) raahataan vaatehuonetta, makuuhuonetta ja asuntoa.



Yöjunasta herättiin Kemijärven puolipilvisiin maisemiin ja ABC-tankkauksen jälkeen käännettiin keulat kohti Ranuantietä. Ensimmäisen jyrkän ylämäen jälkeen kuultiin jo hyvä lähtölause: "Tästä kaikki on vain alamäkeen."

Vastatuuli heilutteli viiksiä, mutta puolipilvinen sää helli suomalaista helposti ylikuumenevaa jääkarhun runkoa - eipä ollut liian kuuma ja sateen alta ehdittiin juuri passelisti Auttin Kyläkartanolle yöpymään.


Muistettiin varsin pian että näillä leveysasteilla on aivan turha luurata tonnikala-roiskeläppää kaupasta. Lihatiskiä sen sijaan löytyy 10 metrin edestä. Suolapalaksi siis sillivoileipää Koskenlaskijalla komistettuna kun Yläkemijoella kerran ollaan. Ehti kyllä eräs Hessu paikalla käydä ja näyttää juuri narrattua tammukkaa. (Gnnrrr)

Jatkamme juttua sen mukaan kuin taajuuksille satutaan...

Miltei vuosi reissusta

Almost a year from the start.

Nyt on aika luurata kuvia ja palata tunnelmiin. Ikävä olisi taas moiselle matkalle. Alla video kuvistamme, joten kaiuttimista äänet päälle, nupit kaakkoon, kahvikuppi käpälään ja nojatuolimatkalle vartiksi jonnekin aivan muualle.

Time to look at some pictures and get back to the camino-mood. Here is some of our pictures in video. Put on the loudspeakers, lay back with cafe con leche and enjoy fifteen minutes on the camino.