Los Arcos

(Monday from Estella to Los Arcos. Staying at alberque Isaac Santiago)

Estellassa nautittiin talon aamupala ja lahdettiin taipaleelle puodin kautta. Tanaan vesi- ja ruokapisteet olivat harvassa, joten paivan tarpeet piti tunkea reppuun jo lahdosta. Tonnikalaa vinaigrettessa ja oliivioljyssa, oliiveja, patonkia, juustoa, omenoita ja kaikkea muuta todella "kevytta kauraa." Vain punaviini puuttui, mutta sitakin saatiin Irachen luostarin kupeesta. Paikalla on talon muurissa paikallisen viinintuottajan yllapitama punaviinilahde peregrinosien vahvistukseksi tulevaa matkaa varten. Pitihan sita jo aamukahdeksalta kupillinen maistella.

Hiekkatieta ja karrypolkuja teputeltiin kumpuilevien viiniviljelmien ja oliivipuiden olemattomassa varjossa. Vuorovedolla edettiin Jean Pied Du Portista samaan aikaan kanssamme lahteneiden italialais-hollantilaisen pariskunnan ja belgialais-korealaisen kolmikon kanssa. Matkalla suunniteltiin hyvia bisnesideoita hieronta-ravintola-pesulasta ja italialainen heppu lauloi epavireisia lauluja, joista muisti aina pari ensimmaista rivia. We are the world... lal lal lallal llaa...

Kevyesti jalkavaivaisina - vaivat ovat vaihtaneet paikkaa, silla eilen Pakan penikat purivat ja tanaan Mikolla oli samaa tilauksessa. Pienta meidan vaivat tosin ovat monen muun nilkuttamiseen verrattuna! Ei mitaan sellaista mita murkina, venyttely ja uni ei paikkaisi. Huomenna suunnitteilla Viena tai Logroño riippuen saista ja sukkasista.

Kannettava pyykinkuivatusteline-ruokakaappi-yhdistelmä

Estella

(Puente la Reina to Estella on sunday)

Palmusunnuntai alkoi kosteissa tunnelmissa. Dormitory oli taynna ja yo ilmeisen viilea. Pyykki ei ainakaan kuivanut, joten rinkka naytti ensimmaista kertaa reissussa melkoiselta joulukuuselta sukkien ja alushousujen kiikkuessa mika mihinkin reemmiin kuristettuna.

Lahdimme alberquesta etsimaan aamupalaa laheisesta panateriasta kellon ollessa 7.00 aamulla. Absurdin tunnelman loi disko, joka pauhasi viela aamulla taytta hakaa parhaimpia ysari-hitteja niin etta tukka hulmusi kadullakin. Loysimme aamukaffet ja loikimme matkaan kohti "tahtea."

Taival kulki lapi espanjalaisen maaseudun ja matkalle sattui muutama patka roomalaisten rakentamaa maantieta ja samoilta ajoilta periytyvia siltoja. Paiva lampeni nopeasti ja loppumatka kuljettiin korvat karyten paahteessa. Cirauquiessa pysahdyimme hetkeksi murkinalle paikalliseen alberqueen, johon tuli pikkutytto virpomaan oliivipuun oksalla, joka oli kauniisti koristeltu hopeanauhoin.

Tahteen eli Estellaan saavuimme hyvissa ajoin ja suuntasimme Parroqui-alberqueen, joka toimi vapaaehtoisen maksun pohjalta seurakunnan vapaaehtoisvoimin. "Hintaan" sisaltyi yhdessa tehty illallinen, messu ja aamupala. Tosin messu oli ollut palmusunnuntaina jo aamupaivalla. Suksimme omille kierroksille kaupungille katselemaan paikallisten karkeloita ja paadyimme syomaan menu del peregrinosit laatuisaan italialais-luukkuun, jossa suomalainen sanonta: "ala luota laihaan kokkiin" piti todellakin paikkansa. Kokki teki tuhtia muonaa ja oli itsekin parin pakastimen kokoinen.

Puenta la Reina

(At Puenta la Reina. Tomorrow trying to reach Estella.)

Aamu lahti liikenteeseen Monte Del Perdonille nousulle ja kun ylos mennaan tullaan myos alas. Meita ohitteli muutamat kuvottavan "halvat" taysjouskari-fillarit, joiden kuskejakaan ei saattanut avuttomiksi kutsua.

Tarkoituksena oli tanaan kavella suoraan perille asti. Paivan lyhyt etappi venahti kuitenkin likemmas kolmeakymppia, kun lahdimme kiertoreitille Temppeliritarien innoittamina. Inglesias De Santa Marian kahdeksankulmaisen kappelin edustalla tallustaessamme hetken ilman vaelluskenkia kinttuja vilvoitellen saapui paikalle mies, joka kysyi haluammeko nahda kappelin sisalta. Toki, mikali se vain oli mahdollista. Aikas moinen sattuma. Erikoinen mutta kaunis kivirakennelma keskiaikaisien taistelujen ajoilta. Sytytimme viisi kynttilaa tuttujen muistoksi.



Viiden korvilla paasimme vihdoin kahden pyhiinvaellusreitin risteyskaupunkiin Puenta la Reinaan, joka on kuuluista mm. kuningattaren kunniaksi tehdysta sillastaan pyhiinvaeltajien turvaksi. Tavoitteenamme ollut alberque ei tietysti ollut auki, joten kivistavin kintuin jouduimme palaamaan kylan lapi toiseen majaan. Onni onnettomuudessa silla paikka oli juuri rempattu ja suht mukavan oloinen. Hyytymisesta huolimatta pesimme pyykkia (sukkaa ja saippuaa) ja lutrasimme suihkussa ennen murkinan jahtaamista. Tanaan on lauantai ja puodit miten sattuu auki - suomalaisen nakokulmasta. Panateriasta aamuksi tarpeet ja Menu Del Peregrinos, joka osoittautui tahan mennessa parhaimmaksi.

Nyt uinumaan niin etteivat muut dormitorysta ota papua nokkaan. Saas nahda millaisia kepposia palmusunnuntai, kellojen siirto ja tuleva paasiainen meille teettaa. Ainakin paljon ruokaa varalle reppuun.

Pamplona - Cizur Menor

Zubirin mukavasta majasta lahdettiin liikkeelle hieman hitaalla kirpeaan aamuun. Aurinko nousi sopivasti ja aamun kosteus nousi pelloilla matalaksi sumuksi. Kukko kiekui valilla jossain maisemassa ja lehmankellon kalkatus ilmoitteli missa puskassa milloinkin oli sarvipaita jemmassa.

Aamulla majaan jai tanskalainen ja saksalainen nainen, joiden jalkavaivat vaativat valipaivaa; olivat saaneet juteltua kyydin Pamplonaan ja siita he suoriutuivat paamaaraan lepaamaan varastoon ja parantelemaan polviaan.

Korkeuskayrat lupasivat paivaksi tasaista mukavaa lompostelua, mutta puuta heinaa! Joen varressa polun piti menna matalalla vaihdellen rannalta toiselle, mutta kapuilimme vuorenrinteita ylos ja alas aloittaaksemme taas uuden kierroksen ylitettyamme kauniita satoja vuosia vanhoja kivisiltoja. Paivan puolessa valissa saavuimme Pamplonan "lahioon," jonka katuja tallustimme vanhaan kaupunkiin saakka. Nyt on Pamplonan ghettokin koluttu sarkevin jaloin betonia jurnutellen.

Pamplonan vanha kaupunki oli taydellinen vastakohta lahioromantiikalle. Kiertelimme hetken vanhojen muurien sisalla kunnes jatkoimme matkaa kohti Cizur Menoria. Menu del Dia paatettiin murkinoida viela kaupungin nurkalla. Loppupatkalla saimme niskaamme pakollisen iltapaivasateen, joka tosin ei ehtinyt meita juurikaan kastella. Nyt taas punkka hallussa, aamuevas haettuna ja valmiina unten maille.

Zubiri

Ylla kuvia Rout Napoleonilta - eilisen legilta.

Eilen saimme viela pyhiinvaeltajien illalliseksi makaronipataa, taimenta ja ranskalaisia. Peri baskilaista muonaa siis - vaan hyvin putosi ja kala oli mita mainioin. Jalkiruokana jugurttia ja koko setti 9 eur. Illallisen jalkeen oli luostarin kappelissa munkkien pitama pyhiinvaeltajien siunaus. Katolisia tapoja seuraillen me kaikki (meidan eurooppalaisten lisaksi mm. et.koreasta ja japanista tulleet) yritimme seurailla juonen kulkua. Kaikki kansallisuudet lueteltiin messussa.

Aamu alkoi klo 6.00 venyessa makuupussin sisalla. Aikaisimmat menijat loikkivat liikkeelle viiden aikaan, mutta tieda missa heidan tavoitteensa lienee vai ovatko hitaampia kulkemaan. Luostarissa yopyjia oli kuulemma 60, joista nelja taisi olla fillarilla. Tama on alkupiste monelle Espanjalaiselle, joten se lisasi hieman nuppilukua lahtokuopista. Jatkossa poluilla on koko ajan enemman kulkijoita. Aamupalaa ei kummemmin ollut ellei olisi odotellut kahdeksaan, mutta kolmen kilometrin paassa odotti bocadillo con ceso meita.

Pari nyppylaa oli tanaankin tiedossa. Nousu- ja laskumetreja kertyi muutaman Kiilopaan verran, mutta hitaasti hyva tulee. Sen alkaa vahitellen oppia taalla. Kylia oli enemman matkalla ja evasta ei tarvinnut raahata niin paljoa selassa. Juuri neljan maissa kopotellessamme Zubirin kylaan tarkoituksemme oli tuumata kahvin aaressa jatkammeko viela eteenpain, mutta kahvin aikana alkanut ukkonen ratkaisi asian puolestamme. Siis alberqueen. Kympilla sisaan, suihkuun ja kuuden hengen mukava luukku. Nyt jalleen siis koneen kimppuun kun se kerran tyrkylla on.

Monella samaan tahtiin kulkevalla kulkijalla, joita aina vuorotellen puolin ja toisin ohitellaan taukoillessa alkaa olla kella mitakin kolotusta ja vaivaa. Onneksi ei mitaan suurempaa - enemman rasituksesta edellisen paivan rajummasta vuoristoetapista.

Huomenna sitten Pamplonaan tai jos on kohtuullinen keli niin ehkapa Cizuz Menoriin. Kylien nimet alkavat menna vahan sekaisin, kun taalla on kaikki baskiksi ja sitten Espanjaksi ja kartoissa/oppaissa hieman sekaisin molemmat. Sinne jonnekin kuitenkin... Ultreya!

Alkutaipaleella

Ensimmainen havainto tietokoneelta; eivat toki tunnista aakkosia ylapisteilla...

No juu, miten taman tietokoneen aareen paastiin. Maanantaina suoralla lennolla Pariisiin ja sielta AirFrancen bussilla nokka kohti Montparnassen asemaa. Hotelli aseman nurkilta oli varattu etukateen. Pariisilaiseen tapaan se oli pikkusieva, kokolattiamattoinen, ihan jees, mutta riemuksemme yksi seina homeessa. Noo, paadyimme picnicille Da Vinci-koodin hengessa Saint Sulpicen lahettyville ja paatimme maksimoida ulkona oleskelun mm. olusella. Eihan se toki "vaarin" ole.

Juurinkin sopivasti ennen junalakkoa Ranskassa viiletimme luotijunalla noin viiden tunnin etapin Bayonneen, josta jatkot paikallisbussilla Jean Pied Du Portiin, elikkas "Johannekseen solan juurella." Kapeita pikkukujia kylan muurien sisalla loysimme Pyhiinvaeltajien toimistoon; hakemaan ensimmaiset leimat passiimme ja saamaan ohjeet vapaisiin yomajoihin. Kerrossanky kuuden hengen huoneesta kuitattiin 1600-l. rakennetusta ja sopivin osin uusitusta talosta. Lammin suihku ja evaat keittiossa itse puuhastellen. Mitapa sita olisi muuta toivonutkaan koko paivan matkustelusta. Taman pyhiinvaeltajien majan omistajalla oli kulkijoille kolme saantoa:
1. Talon tapana on olla kuin kotonaan ja arvostaa taloa kuin kotiaan.
2. Ei kavella sukkasillaan tai paljain jaloin, koska kulunut kivi/puulattia voi olla liukas.
3. Be happy, remember to be happy. You have heard of different things - forget those and live this. Be Happy!
Mies oli itse kappaillyt reitin useamman kerran, joista yhden Pariisista saakka Santiagoon. Me olemme siis nooviiseja tassa kastissa. Majassa kanssamme asusteli tanskalainen nainen, italialais-hollantilainen pariskunta, jenkki mies, belgialainen heppu ja muutakin rapinaa kuultiin toisista huoneista, joten sakkia on liikkeella. Junassa bongasimme kaksi suomalaista vanhempaa herraa samoissa tuumin.

Tana aamuna eli keskiviikkona saivat jalat raippaa ensimmaista kertaa. Younet menivat heikosti kun piti nakertaa makuupussin kulmaa ja miettia miten tossu nousee. Ja nousihan se. Saaennusteen salliessa saatoimme lahtea rankemmalle reitille Rout Napoleonille Pyreneiden yli. 19 km pelkkaa nousua. Nousumetreja kertyi karvan yli 1400 m, joten melkoisessa etukenossa valilla mentiin. Iltapaivalla tuuli vuorilla oli sellainen, etta kukin kaveli miten eteenpain sattui paasemaan. Onneksi ei satanut, silla rinkan sadesuojan laittaminen paalle olisi ollut aivan turhaa. Se olisi revennyt, jatkanut matkaa tai meikalainen sen mukana - los laskuvarjona.



Baskimaan lampaat, hevoset ja baskeri-paiset paimenet haulikko selassa ovat tulleet tutuiksi. Paivan lopputaipaleen jyrkka lasku 19 km jatkoksi vaivaiset 6 km Roncesvallesin kylaan taisi olla rankin (parhaimmillaan 25 %). Solat ja maisemat olivat sellaisia, etta mainitsin Mikolle etten uskaltaisi laskea suksilla tai edes pulkalla alas. Luntakin tuli varjoisissa paikoin vastaan, mutta ei parjannyt Helsingista lahteneelle lainkaan. Lamminta on piisannut vaikka tuuli paiskoi ylhaalla. Suomalaiselle shortsi-kelit.





Nahat on viela kintuissa - tosin lihakset vetaa jo melkoista ankkaa kun tassa vahan on ehtinyt jaykistymaan. Ehka pitaisi venytella ;) Nyt siis 120 henkilon majoitushallissa vanhan luostarin tiloissa. Punkka varattuna ja internet-fasiliteettia heti raakkaammassa. Menu del Peregrino saadaan klo 19.00 ja sitten saattaa nukku-Matti huhuilla. Korvatulpat saattaa olla kova sana. Katsotaan mihin huomenna edetaan ja milloin tormaillaan taas yhteyksiin. Valot tahan torppaan sytytetaan klo 6.00 ja tien paalla taytyy olla viimeistaan klo 8.00 kun maja sulkee aamulla ovensa...

Lähtökuopat häämöttää,

Kaikki se mihin tuo kuuluisa viime tippa venyi on nyt tehty. Aamulla ehtii vielä siivota vessan ja rasvata vaelluskengät. Kinttuja on kastettu ja vatsaa ravittu mukavilla murkinoilla hyvässä seurassa niin voi rauhallisin mielin lähteä tepastelemaan.

Rinkkaa on pakattu, tuunattu ja fiilattu niin että kaikki ylimääräinen on karsittu. Sen verran on vielä vilpoista Pyreneillä, että aivan kaikkea ei ole kuitenkaan voitu niistää - muuten jäätyy sellut ja sorkat. Vaeltaville kamuille ei liene ihmetyksen aihe mistä painoa raavitaan pois omien läskien lisäksi, mutta kiinnostuneille mainittakoon muutama olennainen yksityiskohta. Kolmet alushousut per naama lähtee mukaan, harjan sijasta kärvistellään kammalla ja kuteet pestään samalla saippualla kuin oma nahka. Yksi kamera ja yksi kännykkä on kannossa yhteensä.

Mikäli mitään mutkia ei tule matkaan on alkupätkän etappina loikata maanantaina (Tänään, kääk kello on paljon ;) lennolla Pariisiin. Yöpyä siellä ja jatkaa tiistaina pikajunalla Bayonneen. Sieltä paikallisjunalla illaksi Jean Pied Du Portin -kylään. Siellä kirjaudumme ensimmäisen kerran vaeltajille tarkoitettuun majaan, elämme toivossa että pääsisimme patjalle nukkumaan ja keskiviikkona ennen kukonkiekaisua olisi aikomuksemme kääntää patiinit kohti Pyreneitä.