Paluu Santiago De Compostelaan oli jälleen hauska hetki.
Muxía, Fin da Ruta Xacobea. Taas on compostelat käpälässä ja hetki aikaa meni vääntäessä kumpi mahtaa olla suomalaisella etunimi. Muutamalla skandinaavilla hämättynä etenkin pitkätukan nimeä arvuuteltiin pitkään että kummankos nimi se meistä onkaan - ettei vain olisi miehen.
Camino Finesterren ja Muxían maisemat jäivät taa ja aamuyön kone kantoi meidän Madridiin odottelemaan pidempää siivua kotiin.
Tässä linkki reissusta rukattuun kuvamatkaan. Nappaa siis kaffikuppi lapaseen, ota takakeno jakkaralla ja laita kaiuttimet kaakkoon. Musiikkia ei sovi ottaa kovin vakavasti - siinähän se meni 200 kilometriä jotain rallatellessa ja muun muassa näitä hoiloteltiin. Tosin tuttuun tapaan vain kertosäe tai kenties ensimmäinen lause muistettiin ja sitten mentiin duu-bi-duu-uu jatkoilla...
keskiviikko 18. huhtikuuta 2012
perjantai 13. huhtikuuta 2012
Finesterre - Muxia - Dumbria
Kasvot sen kuin kaunistuu Atlantin tuulien piiskatessa
Sumussa ja sateessa. Kalvokuteiden vesipatsastestit ovat saaneet täällä kyytiä, sillä tuulen ja sataan lopistessa riittävän pitkään on vesi löytänyt reittinsä moneenkin taskuun.
Muxian kaupunki
Virxe Da Barca - Neitsyt Marian kiviveneen purjeen äärellä käy "pieni vinkka" Muxian kärjessä.
Finesterren legendoja
Aiemmissa majapaikoissa ei tullut verkkoyhteyksiä vastaan, joten kertaamme reissua muutaman päivän taa. Tosin päivämatkatkin olivat melkoisia yli kolmenkympin huikosia rannikon vuoristoisilla reiteillä, joten pitkien päivien päälle aika on kulunut kamppeiden ja "ropan koplaamiseen" näppiksen sijaan. Nyt siis tarinat jatkukoon...
Finesterre saavutettiin Langosteiran simpukkarantaa kulkien kaksi viimeistä kilometriä. Rannasta onkin aiemmin jo kuva, mutta siihen liittyvää ääntä emme valitettavasti saaneet kyytiin. Koko ranta on simpukoiden peitossa ja aallon vetäytyessä takaisin kuuluu vieno kalina kuin kastanjeteilla klopisteltaisiin hiljaa - simpukoiden kuoret naputtelevat veden voimasta toisiinsa. Tunnelma lienee yöllä todella erikoinen.
Cabo Finesterre on tosiaan monelle kulkijalle eräänlainen määränpää, mihin tähdätään. Sitä voi pitää ikäänkuin polunpäänä reiteille, jotka yhdistyvät ensin Santiago De Compostelassa. Paikkaan liittyy monta legendaa ja siellä sotkeutuu toisiinsa niin kristityn maailman kuin kelttien ja pakanoiden uskomukset. Alueella on palvottu ainakin aurinkoa esihistoriallisina aikoina ja seudulla on luonnonkivien muodostama auringon alttari - Ara Solis. Kuvauksissa mainitaan: place where world of things and spirits met... place in far west at the confines of the earth, where the sun is hid. Aluetta ovat pitäneet merkittävänä myös roomalaiset, jotka rakensivat tänne Dugiumin (nyk. Duio) mahtavan kaupungin, johon eläköityneet legioonalaiset vetäytyivät viettämään elämänsä ehtoota lähelle henkien ja edesmenneiden sankarien maailmaa. Jäljellä tästä on tosin vain muutamia raunioita ja arkeologiset kaivannot.
Kuoleman rannikolle - Costa da Morte:lle löytyy samoin monta tarinaa. Yksi liittyy edelliseen, jonka mukaan aurinko kuolee joka ilta Atlantin aaltoihin. Tosin kallioisilla ja karikkoisilla jyrkänteillä voi olla toki arkisempikin selitys.
Finesterre saavutettiin Langosteiran simpukkarantaa kulkien kaksi viimeistä kilometriä. Rannasta onkin aiemmin jo kuva, mutta siihen liittyvää ääntä emme valitettavasti saaneet kyytiin. Koko ranta on simpukoiden peitossa ja aallon vetäytyessä takaisin kuuluu vieno kalina kuin kastanjeteilla klopisteltaisiin hiljaa - simpukoiden kuoret naputtelevat veden voimasta toisiinsa. Tunnelma lienee yöllä todella erikoinen.
Cabo Finesterre on tosiaan monelle kulkijalle eräänlainen määränpää, mihin tähdätään. Sitä voi pitää ikäänkuin polunpäänä reiteille, jotka yhdistyvät ensin Santiago De Compostelassa. Paikkaan liittyy monta legendaa ja siellä sotkeutuu toisiinsa niin kristityn maailman kuin kelttien ja pakanoiden uskomukset. Alueella on palvottu ainakin aurinkoa esihistoriallisina aikoina ja seudulla on luonnonkivien muodostama auringon alttari - Ara Solis. Kuvauksissa mainitaan: place where world of things and spirits met... place in far west at the confines of the earth, where the sun is hid. Aluetta ovat pitäneet merkittävänä myös roomalaiset, jotka rakensivat tänne Dugiumin (nyk. Duio) mahtavan kaupungin, johon eläköityneet legioonalaiset vetäytyivät viettämään elämänsä ehtoota lähelle henkien ja edesmenneiden sankarien maailmaa. Jäljellä tästä on tosin vain muutamia raunioita ja arkeologiset kaivannot.
Kuoleman rannikolle - Costa da Morte:lle löytyy samoin monta tarinaa. Yksi liittyy edelliseen, jonka mukaan aurinko kuolee joka ilta Atlantin aaltoihin. Tosin kallioisilla ja karikkoisilla jyrkänteillä voi olla toki arkisempikin selitys.
Luontoilta poluilta
Eucalyptus-metsien poluilla on ollut mattona jalkojen alla tällaisia nappeja, joissa on ristipääruuvariin sopivat lovet. Yksikön ollessa tuhansia totesimme, että kysessä ei voi olla jonkun pudottama paidannappi vaan eucalyptuksen siemen tai muu vastaava.
Tämän lisäksi reitille on osunut erilaisia liskoja, meikäläisittäin kookkaita heinäsirkkoja, sammakoita, "kirkkokaneja" sekä monen monta kotieläintä aasista lampaisiin. Toki joka pihassa on koira, joka haukkuu meidät kulkiessamme ohi sekä kanoja niin kaupungissa kuin kylillä. Mikäli koiraa ei ole portilla niin vähintään yksi kalkkuna pörhöttää höyhenpukuaan ja murisee.
"Kirkkokanien" kotihuudeilla Caminoa seuraten
tiistai 10. huhtikuuta 2012
At Cabo Fisterra
Mihin mennä kun kyltissä lukee, että olet perillä?
Finis Terrae
The Peace Pole.
Faro de Fisterra - Finisterren majakka
Pyhiinvaeltajan monumentti
Praia de Langosteira
Finisterre näkyy jo horisontissa
Langosteiran simpukka-ranta on tavoitettu ja omat kampasimpukat on poimittu rinkkaan. Näilla olisi aikoinaan päässyt kotimatkalla majataloihin ja kirkkoihin yöpymään korvauksetta todisteena pyhiinvaelluksen toteutumisesta. Pitäisikö kokeilla Finnairilla jos olisivat armollisia?
Nyt kohti Cabo Fisterraa, Finis-Terrae - eli keskiajan näkökulmasta tunnetun maailman loppua.
maanantai 9. huhtikuuta 2012
At Cee
Kuten aiemmin totesimme riitti talle paivalle pituutta. 32 kilometrin tallustelun jalkeen tavoitimme vihdoin Cee:n kaupungin Atlantin rannalla. Reitilla saimme nauttia ilmavista maisemista, tunturimaisista nummista, mantymetsista ja erilaisista elaimista. Vuoristokelpoinen lammaslauma paimenen ohjaamana kulki ohitsemme kapealla metsatiella kuuden koiran vahvistamina. Koirat kokivat meidat kovin epailyttaviksi (tai haiseviksi) ja ne seuraisivat meita kunnes paimen komensi ne kipakasti takaisin. Mita lienee lurjuksilla ollut mielessa - valkoinen paisti?
Ruuhkaa reitillä
Aiemmin laaksossa katselimme kauempaa laatikoita, joiden epailimme olevan mehilaispesia. Eipa aikaakaan kun kuljimme kauniisti kukkivien Akaasia-pensaiksi olettamiemme pusikoiden seassa ja saimme todistaa edellisen arvauksemme todeksi. Lukemattomien mehilaisten medenhakureissu muodosti pensaikkoon aivan kasittamattoman huumaavan huminan, josta lahempaa pystyi erottamaan yksittaisten otusten surinan.
Vuoristonummien poluilla ja hiekkateilla tuli vastaan useita tienvarsi krusifikseja ylhaisessa yksinaisyydessaan. Osa naista on todella vanhoja oletettavasti noin 1300-luvulta. Eraan kapean kurun tai laakson pohjalla, paikassa missa voisimme kuvitella talven lumien viipyilenvan pisimpaan pidimme taukoa Lumen Neidon kappelilla (Ermita Nosa Senora das Nieves). Kappelin alapuolella krusifiksin vierella pulppuavan lahteen veden kerrotaan omaavan parantavia voimia. Se on erityisen tehokasta pienten lasten aideille.
Me saimme taukopaikan ihanassa varjossa tuuletella jalkojamme mustarastaiden luritellessa ymparillamme ja lehmien luuraillessa meita kiviaidan takaa.
Paivan etappia oli jaljella viela kahdeksan kilometria. Paasimme katselemaan ensivilausta meresta ja Finesterren niemesta viela ennen laskeutumista vuorilta alas Cee:hen. Parin kilometrin matkalla laskua riitti 310 metria, joka paikoitellen puristi jarrunesteet pohkeistamme sukille. Pienehkoa tutinaa oli havaittavissa reississakin alas paastyamme. Onneksemme ei ollut sateinen paiva!
Vasyneilla ja kivistavilla kintuilla albergue tuli eteenmme kuin tilauksesta.
Illan Menu Del Dian kavimme herkuttelemassa viereisessa ravintolassa ja kuten kaikkialla suositellaan tuli nyt kokeiltua reissun Mad Cook osa 1. eli paikallisia merenelavia. Alkukeitossa olikin kaikki merenelukat, jotka kykenemme tunnistamaan ja viela saman verran paalle. Ei voi moittia - mustekalaakaan ei kyennyt yhdistamaan Suomessa syotavaan kumiin, silla se oli mureaa, pehmeaa ja mainiosti maustettua. Voinee olla etta valkoviini ei haitannut makuelamysta. Laskua jaimme hetkeksi ihmettelemaan: kolmen ruokalajin illallinen, pullo valkoviinia ja kaksi olutta seka maitokahvit kustansivat kokonaista 21 yhteiseurooppalaista valuuttaa. Kuitista piti viela tsekata etta tarjoilijalle ei ollut tullut virhetta. Vaan ei ollut!
Kuvia ei valitettavasti vielakaan heru, silla majan kolikkokoneesta on usb-tokkelit lukkojen takana.
Aiemmin laaksossa katselimme kauempaa laatikoita, joiden epailimme olevan mehilaispesia. Eipa aikaakaan kun kuljimme kauniisti kukkivien Akaasia-pensaiksi olettamiemme pusikoiden seassa ja saimme todistaa edellisen arvauksemme todeksi. Lukemattomien mehilaisten medenhakureissu muodosti pensaikkoon aivan kasittamattoman huumaavan huminan, josta lahempaa pystyi erottamaan yksittaisten otusten surinan.
Vuoristonummien poluilla ja hiekkateilla tuli vastaan useita tienvarsi krusifikseja ylhaisessa yksinaisyydessaan. Osa naista on todella vanhoja oletettavasti noin 1300-luvulta. Eraan kapean kurun tai laakson pohjalla, paikassa missa voisimme kuvitella talven lumien viipyilenvan pisimpaan pidimme taukoa Lumen Neidon kappelilla (Ermita Nosa Senora das Nieves). Kappelin alapuolella krusifiksin vierella pulppuavan lahteen veden kerrotaan omaavan parantavia voimia. Se on erityisen tehokasta pienten lasten aideille.
Me saimme taukopaikan ihanassa varjossa tuuletella jalkojamme mustarastaiden luritellessa ymparillamme ja lehmien luuraillessa meita kiviaidan takaa.
Paivan etappia oli jaljella viela kahdeksan kilometria. Paasimme katselemaan ensivilausta meresta ja Finesterren niemesta viela ennen laskeutumista vuorilta alas Cee:hen. Parin kilometrin matkalla laskua riitti 310 metria, joka paikoitellen puristi jarrunesteet pohkeistamme sukille. Pienehkoa tutinaa oli havaittavissa reississakin alas paastyamme. Onneksemme ei ollut sateinen paiva!
Vasyneilla ja kivistavilla kintuilla albergue tuli eteenmme kuin tilauksesta.
Illan Menu Del Dian kavimme herkuttelemassa viereisessa ravintolassa ja kuten kaikkialla suositellaan tuli nyt kokeiltua reissun Mad Cook osa 1. eli paikallisia merenelavia. Alkukeitossa olikin kaikki merenelukat, jotka kykenemme tunnistamaan ja viela saman verran paalle. Ei voi moittia - mustekalaakaan ei kyennyt yhdistamaan Suomessa syotavaan kumiin, silla se oli mureaa, pehmeaa ja mainiosti maustettua. Voinee olla etta valkoviini ei haitannut makuelamysta. Laskua jaimme hetkeksi ihmettelemaan: kolmen ruokalajin illallinen, pullo valkoviinia ja kaksi olutta seka maitokahvit kustansivat kokonaista 21 yhteiseurooppalaista valuuttaa. Kuitista piti viela tsekata etta tarjoilijalle ei ollut tullut virhetta. Vaan ei ollut!
Kuvia ei valitettavasti vielakaan heru, silla majan kolikkokoneesta on usb-tokkelit lukkojen takana.
Olveiroian kylilla cafe con leche
Aamu lahti liikkeelle kuudelta kellon soittoon. Nykaisimme valmiit rinkat pykalaan pimeassa ja suksimme pihalle muita herattelematta. Koiraa emme pystyneet huijaamaan vaan se haukahteli lahtoamme pihasta - etenkin kun kerailimme eilen pestyja alusvaatteita pyykkinarulta muina miehina.
Paivasta on tulossa pitka, joten parempi ottaa aamusumussa ensimmaiset askeleet. Nyt istumme reitin toisessa kylassa maitokahvi ja banaani kintaassa. Kello lienee jotakin vaille yksitoista, kun tasta lahdemme suuntaamaan reilun 12 km siivulle Monte Do Carballan yli.
8.4. At Maronas
Yovyimme mukavasti San Jose Alberguessa Negreirassa ja napostelimme startiksi oman aamupalan. Eilisiltana keitettyja kananmunia, kilo mansikoita, kookos-jogurttia ja tonnikala-enpanadaa. Kahvia saimme odotellakin sitten 12 km verran, koska Negreirassa ei ollut yhtakaan kahvilaa avoinna viela lahdon hetkella. Aikanen mato linnun nappaa, eli lammin paiva oli luvassa, joten turha odotella myohemmaksikaan.
Aamun sumu on hieno laaksossa ja vuorten rinteilla kun ohitimme kylaa kiertavan muurin. Ei muuta kuin up the hill. Linnut lauloivat taysin palkein ja narhia on ollut yllattavan paljon. Myos haukkoja kiertelee avoimien rinteiden ylla.
Negreira jää taa.
Eucalyptukselta tuoksuvalla metsäpolulla.
Reitin profiili on jyrkkapiirteinen. Jalat eivat saa armoa, vaikka polut ja tiet ovat mukavia - maisemat mahtavia - niin maet ylos kuin alas riipivat kylla mehuja kintuista oikein kunnolla ja kantapaat huutelevat armoa. Kuten aiemmin luimme reittiin tutustuessamme on reitti huomattavan rauhallinen ja kulkijoita vain murto-osa Camino Francesiin verrattuna. Reitilla olemme tavanneet muutamia samaan suuntaan kulkevia. Maastopyorailijoita on melkoisesti, mutta taitavat olla ennemminkin lenkkia ajamassa hienoissa maisemissa.
Majapaikkamme oli pienessa kylassa, missa kahvilan "mama" pyoritti 10 hlon albergueta navetan naapurissa. Oikein siisti ja nykyaikainen kahdenkerroksen talo - tosin mietimme mihin aikaan tulee heratys silla kukko oli jo iltapaivasta vireessa! Lammitykseen ei taalla paljoa panosteta, silla yon sai kuorsata pipo paassa.
Talo tuli iltaan mennessa tayteen ja viimeinen pari englantilaisia heppuja saapui melkoisen myohaan 40 kilometrin eksymistaipaleen jalkeen, mutta mahtuivat hekin viela toinen sohvalle ja toinen lattialle. Tutustuimme majassa kolmen naisen ryhmaan, joiden raskaan oloiseen kulkemiseen olimme kiinnittaneet huomiota. Englantilaisen, puolaisen ja espanjalaisen naisen joukko oli lahtenyt myos Santiagosta, mutta yhdelta rouvista oli polvi rasittunut tosi pahasti ja tulehtunut. Sen lisaksi melkoinen maara rakkoja oli jo kertynyt. Koitimme laakita heita parhamme mukaan ja tarjosimme Voltaren tuubin emannille.
Maman tekeman sapuskan jalkeen oli jalleen oikea hetki kompia makuupusiin ja tunkea korvatulpat pikkuaivoihin asti.
Aamun sumu on hieno laaksossa ja vuorten rinteilla kun ohitimme kylaa kiertavan muurin. Ei muuta kuin up the hill. Linnut lauloivat taysin palkein ja narhia on ollut yllattavan paljon. Myos haukkoja kiertelee avoimien rinteiden ylla.
Reitin profiili on jyrkkapiirteinen. Jalat eivat saa armoa, vaikka polut ja tiet ovat mukavia - maisemat mahtavia - niin maet ylos kuin alas riipivat kylla mehuja kintuista oikein kunnolla ja kantapaat huutelevat armoa. Kuten aiemmin luimme reittiin tutustuessamme on reitti huomattavan rauhallinen ja kulkijoita vain murto-osa Camino Francesiin verrattuna. Reitilla olemme tavanneet muutamia samaan suuntaan kulkevia. Maastopyorailijoita on melkoisesti, mutta taitavat olla ennemminkin lenkkia ajamassa hienoissa maisemissa.
Majapaikkamme oli pienessa kylassa, missa kahvilan "mama" pyoritti 10 hlon albergueta navetan naapurissa. Oikein siisti ja nykyaikainen kahdenkerroksen talo - tosin mietimme mihin aikaan tulee heratys silla kukko oli jo iltapaivasta vireessa! Lammitykseen ei taalla paljoa panosteta, silla yon sai kuorsata pipo paassa.
Talo tuli iltaan mennessa tayteen ja viimeinen pari englantilaisia heppuja saapui melkoisen myohaan 40 kilometrin eksymistaipaleen jalkeen, mutta mahtuivat hekin viela toinen sohvalle ja toinen lattialle. Tutustuimme majassa kolmen naisen ryhmaan, joiden raskaan oloiseen kulkemiseen olimme kiinnittaneet huomiota. Englantilaisen, puolaisen ja espanjalaisen naisen joukko oli lahtenyt myos Santiagosta, mutta yhdelta rouvista oli polvi rasittunut tosi pahasti ja tulehtunut. Sen lisaksi melkoinen maara rakkoja oli jo kertynyt. Koitimme laakita heita parhamme mukaan ja tarjosimme Voltaren tuubin emannille.
Maman tekeman sapuskan jalkeen oli jalleen oikea hetki kompia makuupusiin ja tunkea korvatulpat pikkuaivoihin asti.
lauantai 7. huhtikuuta 2012
At Negreira
Lähdössä reitille. Vaan yksi kätkö ensin käpälään Paradorin edustalta.
Aamulla herasimme linnunlauluun sisapihalta. Ei muuta kuin aamupalalle, johon yllätyimme todella positiivisesti. Tukevan murkinavalikoiman lisaksi tapasimme suomalaisen rouvan, joka oli miehensä kanssa tallustellut tuon viimeisen satasen, eli Sarriasta Santiagoon.
Kylmassa ja pikku-tihkussa, joka vähitellen kirkastui, talsimme yli vuorten ja eucalyptus-metsien Negreiraan. Kehnon yhteyden vuoksi stoori jatkukoon toivottavasti huomenna. Nyt ruuasta punkean vatsan viereen nukkumaan. Hyvää pääsiäistä!
6.4.2012 Santiago De Compostela
Haa, nyt tarvinnee muistuttaa taas etta paikallisissa laitteista uupuu pisteet kirjainten paalta, eli ilman skandinaaveja tekstaillaan.
Saavuimme Madridin kautta Santiago De Compostelaan yhden aikaan yolla ja iloinen jalleen nakeminen rinkkojen kanssa tapahtui jo Madridin kentalla, kun pieneen koneeseen vaihtaessamme katselimme reppujen manuaalista siirtoa ruumaan. Perilla kalpeat Finlandese-naamamme erottuivat sen verran joukosta, etta samassa koneessa ollut ruotsalainen rouva hoksasi heti meidat. Hyva sinansa, silla paadyimme jakamaan saman taxin Santiagon vanhan kaupungin ytimeen.
Majoituimme Hospederia Pinario San Martiniin Santiagon katedraalin takapihalle. Siella oli hyva uinahtaa komeiden kivihallien suojiin ja kuvitella millaista on ollut entisaikain pappisseminaareissa tai luostareissa. Sisapihakin oli melkoisen vaikuttava!
Saavuimme Madridin kautta Santiago De Compostelaan yhden aikaan yolla ja iloinen jalleen nakeminen rinkkojen kanssa tapahtui jo Madridin kentalla, kun pieneen koneeseen vaihtaessamme katselimme reppujen manuaalista siirtoa ruumaan. Perilla kalpeat Finlandese-naamamme erottuivat sen verran joukosta, etta samassa koneessa ollut ruotsalainen rouva hoksasi heti meidat. Hyva sinansa, silla paadyimme jakamaan saman taxin Santiagon vanhan kaupungin ytimeen.
Majoituimme Hospederia Pinario San Martiniin Santiagon katedraalin takapihalle. Siella oli hyva uinahtaa komeiden kivihallien suojiin ja kuvitella millaista on ollut entisaikain pappisseminaareissa tai luostareissa. Sisapihakin oli melkoisen vaikuttava!
perjantai 6. huhtikuuta 2012
On the move again
Kintut ja kengät on voideltu ja lentoliput lepäävät pöydällä. Reput omistajineen paketoidaan Madridin kautta Santiago De Compostelaan ja puolen yön jälkeen sukellus paikalliseen pitkänperjantain yöhön. Toivomme, että Semana Santan juhlallisuuksista ja lähtöpään lumisateen manauksista huolimatta kamppeet seuraavat perille asti ja tapaamme jälleen hihnan toisessa päässä.
Mielessä siintää Langosteiran hiekat simpukoineen, vanhan maailman ääri ja mielenkiintoiset seikkailut. Kartalla siis Santiagosta Finesterreen ja sieltä Muxian kautta takaisin (Camino Finisterre). Riippuen Atlantin tarjoamista tuulista ja keleistä pääsemme sinne ja takaisin. Ultreya!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
