Viime yöksi majoituimme Ramallosaan Apostolisten Rouvien hoteisiin. Kaupungissa ei ollut perinteistä albergueta, mutta edellä mainittu hengellinen keskus tarjoaa yösijan pyhiinvaeltajalle kymmenellä eurolla hienossa ympäristössä. Meille ei selvinnyt oliko kyse suoranaisesti luostarista, mutta isossa luostarimaisessa kivirakennuksessa asui ilmeisesti pysyvästi väkeä ja ns. sivusiivessä majoittuivat vieraat, eli me slovenialaisen pariskunnan ja kolmen naisen ryhmän kanssa. Pääosin kaikki omissa yhden hengen huoneissaan. Espanjaa konekiväärinä papattava iäkäs emäntä heltyi avaamaan meille kahden hengen huoneen, kun esittelimme itsemme aviopariksi sormuksia heilutellen.
Hospitalero oli nopea kuin salama, vaikka ikää taisi olla mittarissa lähes yhdeksänkymmentä. Hänelle ei tosin mennyt perille, että kukaan meistä ei oikeasti ymmärtänyt lainkaan espanjaa. Mehevät naurut irtosi kun yritimme kysellä muilta vaeltajilta mitä he olivat saaneet poimittua teräsmuorin ohjeista. Jokainen asukki oli saanut muutamista sanoista kiinni samat seikat:
1. Ulko-ovi tulee pitää lukossa.
2. Portti menee kiinni. (Kukaan ei ollut saanut selvää mihin aikaan illalla. Vanhoihin luostari-kuvioihin luottaen päätimme, että parasta saapua yhdeksään mennessä takaisin tontille muurien suojiin.)
3. Tämä on vain majoitus. Ruokaa ei saa tänään. (Ilmeisesti jokin yhteisöllinen ruokailu on toisinaan tarjolla.)
4. Nyrkkipyykille on oma pesuhuoneensa, jota saa käyttää vapaasti. Tänään emme pese pyykkiä. (Tulkitsimme, että sopivina pyykkipäivinä rouvien kyytiin voi toimittaa omatkin resunsa.)
5. Talosta tulisi lähteä kahdeksaan mennessä aamulla.
6. Huomenna saapuu nainen, joka puhuu englantia.
Kauppareissun ja ruokailun jälkeen ei haitannut lainkaan palata lepuuttamaan Daamien tiluksille, sillä rakennusta ympäröi kaunis puutarha muurien sisäpuolella ja valtavalta suojaisalta kuistilta oli näkymä kaupunkiin. Ilta sujui venytellen, slovenialaisen hepun kanssa jutustellen ja puutarhassa pyrähteleviä lepakoita seuraillen.
Selvisi että slovenialainen reppumies oli pyöräillyt Camino Francèsin 2010, käpöstellyt Finesterreen pääsiäisenä samoin kuin mekin ja oli nyt tällä matkalla tyttöystävänsä kanssa. Hän mainitsi lukeneensa kaksi suomalaista kirjaa ja nauranut itsensä miltei kuoliaaksi Arto Paasilinnan tuotoksista. Erityisesti Hurmaava joukkoitsemurha oli hänen mielestään jotain uutta ja tuoretta.
Seiskan herätys on tullut tavaksemme, jolloin voi rauhassa pakkailla ja suorittaa kukin omia aamutoimiaan niin että auringon noustessa noin kahdeksalta on viimeiset aamupalan muruset matkalla kitusiin. Eilen nälkäisinä ennen ruokailua toteutettu kauppareissu tuotti sen, että nyt oli ahdettava napaan melkoinen läjä ruokaa, mitä ei viitsinyt lähteä kanniskelemaan päivän etapille Vigoa kohti. Kun tarpeeksi ahertaa niin kaksi jogurttia, 0,5 litraa appelsiinimehua, puolikas tonnikalapiirakkaa, nektariini, luumu ja tomaatti ei tunnu missään (per kärsä).
Päivän reitti tiesi lähestymistä isoa kaupunkia kohti, mihin Francèsin reitiltä opittuna osasimme suhtautua nöyryydellä ja valmiiksi jalkoja säälien. Usein tämä on tarkoittanut loputtomien kilometrien asfalttimarssia. Vaan tällä kertaa saimmekin lahjaksi kyläteitä, metsien sendaa sekä kalastajien polkuja. Vigoon lähestyttäessä perinteinen reitti hajaantuu useaksi haaraksi osa kiertäen Vigon eteläpuolelta pientaloalueiden ja lähiöiden kautta, osa kiertäen Freixòn alberguen kautta, osa saapuen pelkkää kivitietä rantaa pitkin perille ja osa tikkana kohti Vigon katedraalia. Rakentelimme edellä mainituista itsellemme sopivan yhdistelmän, jolloin pääsimme kulkemaan keskustaan jokivarressa ja puistoja pitkin mahdollisimman pitkään. Tuntui hullulta kulkea monta kilometria kuin Vantaanjoen heinikoissa välillä teollisuusalueiden takana ja välillä kuntorataa pitkin. Vigossa ei varsinaista albergueta ole, mutta aeimpina päivinä Galician puolella törmäsimme meille sopivan hostellin mainoksiin. 16 eurolla per kuono saimme oman huoneen vessalla ja suihkulla. Hostelli on avattu vasta neljä kuukautta sitten, joten uutuuden nihkeää ja siistiä piisaa. Pientä hakuammuntaa saimme suorittaa saapuessamme perille - tähänkin löytyi selitys, sillä kadun nimi on vaihtunut äskettäin kaupungin tehdessä uudistuksia. Sijainti on keskustan läheisyydessä ja saimme jälleen mainion vinkin paikallisten tapas-ravintolasta muutaman korttelin taa. Sinne siis.
 |
| Vigon jokivarressa kalastajien poluilla. |
 |
| Vigon Vantaanjoki-etapilla "Meet the Flintstones." |
 |
| Vigossa ehkä komeimpia koskaan näkemiämme teoksia - Praza Españalla neljän valtavan hevosen leikki. |
 |
| Ilta saapui hostelliin. Quarenta y Tres ja kohti kerrossänkyjä. |
