Jälleen päästiin oikean kahvin makuun ja mainion aamupalan jälkeen suuntasimme bungaloville trimmaamaan rinkat uudelle etapille. Eucalyptus- ja seetripuiden varjoista kuulimme tuttua räähkymistä. Hetken harhoissa epäilimme otuksia papukaijoiksi, mutta totta vie - komeat närhet ne meitä tervehtivät!
(Toim. huom. tavattu on myös ehta Lisboan tessu.)
Paikallisbussi kuljetti meidät rantamaisemiin Belémin kautta keskustaan, mistä leppeässä merituulessa auringon paistaessa lompsimme jo mäkiseksi havaittuja Lissabonin kujia hostelliimme. Pyhän Marthan kadulta löysimme mainion majamme, missä meitä odotti siistit tilat ja oma dormitory. Nyt oli oikea hetki nautiskella matkalla hankittuja eväitä; tuoreita luumuja (meikäläisen omenan kokoisia), persikoita ja kaupan kalleinta punaviiniä, mihin törsäsimme huikeat 3.45 eur.
Välipalaa olutmuseossa, missä erikoista tarjontaa oli mm. Portugalin vanhoista alusmaista. |
Mielikuvituksen tuotetta kenties, mutta tämän sankarin pää muistuttaa kovasti ananasta. |
Myönnetään, oli sillä suurmiehellä naamakin. |