Junan saavuttua Portoon otimme asemalta suunnaksi hospederian. Sunnuntain kunniaksi oli kuitenkin päätetty juoda kahvit ja portviinit kunhan sopiva paikka tulisi eteen. Huomasimme avoinna olevan paikan kuin vahingossa vanhemman herran seistessä kahvilan ovella puhaltelemassa. Kulman takana aukesi terassi, mihin parkkeerasimme rinkkoinemme. Palvelu oli erinomaista portugalilaiseen ravintola-yrmistelyyn verrattuna. Aurinkovarjoakin hinattiin puoleemme moneen otteeseen ja huvitusta vain lisäsi se, että yksi meistä halusi todella ottaa hitusen väriä pintaan ja varjo vain seurasi samaa tahtia.
Jos Lissabon oli mäkinen - vei Porto siitä voiton. Kaupunkia ei voi parhaalla tahdollakaan luonnehtia liikuntavammaisen lomakohteeksi, mutta sykähdyttäviä maisemia piisaa niin pumpulle kuin sielulle. Paljon jäi vielä kierrettävää, mutta siipaleen ehdimme kerätä muistoihin. Tästä suuri kiitos kuuluu majapaikkamme vastaanoton nuoremmalle polvelle, sillä häneltä saimme loistavat vinkit rehellisellä "do this, don't do this" -tyylillä höystettynä "I think this is the best of Porto for me" opastuksin. Turistikarttamme näytti esitelmän jälkeen melkoiselta syheröltä mustekynämerkinnöin, mutta me olimme enemmän kuin valmiita täsmäiskuihin kaupungilla!
 |
| Douron jokimaisemia |
 |
Pakollinen turistirysä kierros, mihin saamamme ohje kuului:
kannattaa käydä, mutta korkeintaan kahvi kannattaa juoda siellä - jos sitäkään. |
Murkinat nautimme paikallisten suosimassa tascassa, eli koruttomien kaakelien keskellä seuraten ryppyotsaisten tarjoilijoiden mielenkiintoista ihmislajia. Kynnys astua sisään ravintolaan oli melko korkea, sillä pitkän baaritiskin ääressä istui vain paikallisia miehiä ja remakka oli valtava. Näytti kuin ravintola olisi olllut vain kyseinen höyryävä tiski, mutta kapean talon perältä noustiin ensin toiseen ja sitten vielä kolmanteen kapeaan saliin. Meininki ja ruoka oli sen arvoista!
 |
| Maisema hospederian takapihalla olevasta näköalatornista öisen Porton ylle. |
