Eilisiltana osuimme vahingossa aivan loistavaan hampurilaispaikkaan. Kuulostaa irvokkaalta syödä hampparia Lissabonissa, mutta paikallisia riitti jonoksi asti ja mekin pääsimme apajille pöytävarauksen kautta. Luomua ja ihanan tuoreita makuja, missä vegeburgerikin puolusti paikkaansa aivan muilla täytteillä kuin einespihvillä.
Kukko kiekaisi kirjaimellisesti hitua ennen herätyskelloa (- missä mahtoi majailla näiden kerrostalojen keskellä jäänee arvoitukseksi). Aamupalaksi hankkimamme jogurtit, ja sämpylät höysteineen hävisivät liukkaasti ääntä kohti ennen muita aamutoimia. Suihkun ja pakkaamisen päälle olimme ulkoistaneet itsemme hostellista jo kahdeksan maissa. Automaattikahvit eivät paljoa kiinnostaneet, joten kirkkaana mielessä siinsi höyryävä kuppo paikallista meia de leite:a - meikäläisittäin cappucinon kaltaista tukevaa aamuhörppyä. Eipä aikaakaan kun nenäkarvan kutkutus ohjasi jo oikeille apajille kävellessämme juna-asemaa kohti. Taisimme erehtyä kaupungin arvokkaimmalle torille, sillä kustannukset olivat ihan kotimaista luokkaa, mikä täällä on kahvin hintana aivan ääripäässä.
Jokseenkin ärsyttävää, vaan ei toki uutta on se että reppureissaajalle yritetään myydä milloin mitäkin. Jo opaskirjoissa varoittavat taskuvarkaista sekä päihteitä kaupittelevista hepuista, jotka muina miehinä koirina osaavat kyllä bongata turistin. Milloin on "mamaa" maaniteltu ravintolaan kuin Teneriffalla pahimmillaan ja toisaalla partasuulle yritetty kaupata heinää tai mitä lie sammalta pussukassa. Poliisia touhu ei juuri nappaa, sillä kaikki kaupattava vastaa lähinnä takapihan oregano-farmia. Myyntimiehet jättävät onneksi nopeasti rauhaan kun tekee selväksi että ei kiinnosta ja jatkaa matkaa.
 |
| Sunnuntain aamukahvilla hiljalleen heräilevässä Lissabonissa. |
 |
| IC-juna Portoon lähtee laiturilta kaksi! |
 |
| Näkymä hospederian penthousesta takapihalle. Ei hassumpi puistikko riippukeinuineen illan istumiseen. |
