14.7. Kemijärvi - Autti
Taas mennään, en tiedä mihin, mutta mä meen... (J.Karjalainen)
Reissuvarpaan kolotus alkoi vaatia pidempää tietä taas alleen. Voi maailma on niin täynnä houkutuksia vaelluksesta melontaan, mutta kulkupelin arvonnassa fillarit kiskaisivat tällä kertaa pisimmän korren. Fillareita peräkärryineen on rääkätty aiemminkin Lapissa, joten nyt hiipi mieleen itärajan tunnustelu kampea kiertäen. Ilman tarkempaa päiväreittisuunnitelmaa olisi tarkoitus edetä säiden ja tunnelmien mukaan. Ehkäpä poimiskella muutama kätkö siinä ohessa.
Satulaa on hinkattu ympäri vuoden ja touko-kesäkuussakin alle kertyi tuhankunta kilometriä, mutta nyt perään tuupattiin "Jullikat." Laatikko-mallissa (Bob Coz) etenee keittiö, muonavarasto, terveyskeskus ja huoltovarikko kaikkine hilppeineen.
Säkki-versiossa (Bob Yak) raahataan vaatehuonetta, makuuhuonetta ja asuntoa.
Yöjunasta herättiin Kemijärven puolipilvisiin maisemiin ja ABC-tankkauksen jälkeen käännettiin keulat kohti Ranuantietä. Ensimmäisen jyrkän ylämäen jälkeen kuultiin jo hyvä lähtölause: "Tästä kaikki on vain alamäkeen."
Vastatuuli heilutteli viiksiä, mutta puolipilvinen sää helli suomalaista helposti ylikuumenevaa jääkarhun runkoa - eipä ollut liian kuuma ja sateen alta ehdittiin juuri passelisti Auttin Kyläkartanolle yöpymään.
Muistettiin varsin pian että näillä leveysasteilla on aivan turha luurata tonnikala-roiskeläppää kaupasta. Lihatiskiä sen sijaan löytyy 10 metrin edestä. Suolapalaksi siis sillivoileipää Koskenlaskijalla komistettuna kun Yläkemijoella kerran ollaan. Ehti kyllä eräs Hessu paikalla käydä ja näyttää juuri narrattua tammukkaa. (Gnnrrr)
Jatkamme juttua sen mukaan kuin taajuuksille satutaan...
