Talvisodan muistomerkillä (Suorastaan luukuttavan vilkkaasta yhteydestä johtuen kuvanlaatu hitusen muuttui matkalla. Korjatkaamme asia kotosalla hieman laatuisammalla kuvakavalkadilla. Pimp my ride prätkä lisättäköön tuolloin myös takaisin tänne - muutoinkin kuin valkeana ruutuna.)
Tänään oli vuorossa sukellus Suomen historiaan. Kiantajärvi jäi taa ja poljimme Raatteentielle. Vaikka museotie muistuttaa sodan hurjista kokemuksista on se polkupyöräilevälle mainio kohde. Hiekkatiellä lihasvoimin edeten pääsee paremmin kiinni maisemiin ja hoksaa pienemmätkin yksityiskohdat matkalla. Muistomerkkien, asemien ja esteiden kautta kurvaillen havaitsimme reitin miinoista vapaaksi ja jatkoimme kohti rajaa. Ennen Venäjää tuumasimme parhaaksi kääntyä Honkajärventielle ja jatkaa valitulla hiekkauralla kohti Vartiuksen raja-asemaa.
Juuri kaksi minuuttia yli kuuden täräytimme Vartiuksen kaupan pihaan ja loikimme reteinä ovelle, kun terassikin oli täynnä. Kas, kauppa oli juuri laitettu säppiin ja terassilla väki odotteli jotain muuta. Emäntä oli onneksemme vielä kiskomassa sauhuja pihapiirissä ja sanoin että ei ollut vielä kassaa laskenut, joten voi vielä pikaisesti päästää sisälle kun noin ihan pyörillä tulitte. Rekkamiehille tuomio olisi varmaan ollut ankarampi?
Kahmimme pikaisesti maitolitrat ynnä jätskit käpälään ja kiittelimme kovasti saamaamme apua. Maitoa terassilla tissutellessamme selvisi odottavaisten laita; kaikilta oli seuralainen rajan takana tankkaamassa! Kuulemma puolet halvempaa kuin kotimaassa, mutta vuosiviisumia ei kannata hankkia kuin yhdelle, joten siipat dumpataan kaffille siksi aikaa. Hauska sattumus oli, että edellisen yön leirintäalueen emäntäkin oli tullut tankille ja tipauttanut miehensä terassille töröttämään. Emännän saapuessa juttelimme pitkät tovit venäläisten rekkojen riemuista näillä nurkin.
Kuulimme myös eräältä rajavartija-miestään odottelevalta rouvalta, että näillä seuduin olisi parhaat mahdollisuudet nähdä metsäpeuroja. Peuraportti/silta ohitettiinkin aiemmin ja siinä mainittiin, että se on rakennettu metsäpeuran perimän turvaamiseksi. Poronhoitoalue jäi siis aidan taa. Karhuja ja vaikka mitä petobongaus-firmoja riittää. Paikallisilla riitti hupia niiden hinnoittelusta - vaan totesivat kyllä että eipä niitä juuri muuten näe.
Vartiuksen raja-aseman bensa- ja rekkarallista puikahdimme hitusen matkaa UKK-vaellusreitin polkua pitkin jemmaan ja teltalle Änättijärven läheisyyteen. Mustikoita on ihan hurjasti, mutta niin on ensimmäistä kertaa hyttysiäkin kiitettävästi. Ei muuta kun unta palloon.
