Jongunjoen matkailu

Kuhmosta leirintäalueella herätessämme reissun rähjäännyttäminä, ryppyiset t-paidat päällä ja tukka hasottaen, huomasimme kamarimusiikki-vieraiden availevan matkailuautojen ja mökkien ovia aamutakeissa, tohvelit jalassa ja pyyhkeet käsivarsilla. Tyyli pitää leirintäalueellakin. Onneksi myös kaltaisiamme matkaajia oli joukossa niin ei aivan väärälle planeetalle itseämme kuviteltu. Muun muassa australialainen jamppari, joka oli polkenut jo kuusi viikkoa Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa. Äijä oli itse vinttikoiran kuosissa ja kertoi porojen olevan yhtä älykkäitä kuin heidän kengurunsa. Maailmanmatkaajan elkein hän nukkui fillarinsa kanssa teltassa. Nukkumatilaa ei pieneen telttaan voinut jäädä kovin ruhtinaallisesti. Oli tosissaan ihastunut Suomeen ja meininkiin täällä.

Kuhmon torilla saimme vielä monelle todeta mistä mihin olemme matkalla ja nyökytellä peräkärryihin kohdistuneelle kiinnostukselle. Jotenkin oudolla tavalla nimenomaan kärryt innoittavat ihmiset jutustelemaan kanssamme. Ei ehkä niin tuttuja värkkejä tai sitten ne saavat meidät näyttämään pidemmänkin matkan reissaajilta kuin oikeasti olemmekaan. No juu, monet vinkit kertyi Kuhmon nähtävyyksistä jopa sukututkimuksen harrastamiseen saakka.

Kuuman hiostava ukkosta ennakoiva ilma jatkui, joten vettä kului ja matka eteni huhkien. Ensimmäinen pysäkki osui Talvisodan taisteluasemien alueelle, missä yllätykseksemme oli paikallisten reserviläisten järjestämä kioski ja opastus. Kahvi ja munkki löytyi täältäkin - tosin ehdoton hittituote meille oli jääkaappikylmä ehta vissy. Huomasimme myös Kuhmossa siirtyneemme kampanisujen territoriolta rönttösten maailmaan. Liekö sitten edellisten raja poronhoitoalueen mukainen?

Ahkeran tekstailun seurauksena saimme seuraa Outokummun suunnalta. Bomban talon kierrokselta lisäkurvit ajelleina meitä saapuivat moikkailemaan Lauttasaari-Konala-vahvistukset herkkutuomisineen. Ukkosen muristessa rintamana metsän takana selvisimme kuivina ja saimme vaihtaa kuulumisia rauhassa.

Samalla kuulimme hyvän päivityksen tulevan hiekkatien kunnosta. Jälleen oli tiedossa Paris-Roubaix-henkistä röpötystä kolmekymmentä kilometriä. Tie oli vaihtelevan irtonainen ja lisämausteen toivat muutamat tukkirekat. Niin meillä kuin heillä oli irtosoran myötä ajotyylinä riittävästi vauhtia niin linja pysyy. Turha sitä oli muutenkaan jarrutella, sillä himokkaat paarmat nautiskelivat seurastamme. Hiekkaa oli hampaissa asti kun saavutimme Lieksan Nurmijärven.

Noin 40 kilometrin matkalla Jongunjoki mutkitteli tien läheisyydessä välillä alittaen sen. Päivän etappi päättyikin tänään hommaan sopivasti Jongunjoen matkailuun (ent. Lomapirtti). Sattumalta sopivalta etäisyydeltä valittu maja onkin melkoinen löytö; kauniissa pihapiirissä muun ohessa kartanomainen päärakennus ja todella siistit huoneet, saunat jne. Aivan salpalinjan äärellä komeissa rantamaisemissa. Voisivat mainostella enemmänkin itseään, sillä tänne ei kovin helpolla vain eksytä. Kuistilla kuikkaa kuunnellen on jälleen raukea hetki kömpiä uinumaan.

Minä lähden pohjois-Karjalaan...
Ja jätän taakseni Kainuun.