Käyrämölammen leirintä, Tykkimäki camping

Aamukäynnistyksen otimme Olkkolan hovin makoisalla aamupalalla. Lämpimät sämpylät maistuivat ja sisustus kakluuneineen sai kuvittelemaan menneiden aikojen kesäviettäjiä kuistille särpimään teetä. Omistaja tuntui harrastaneen fillarointia, sillä saimme osuvaa kuvailua reitistä nimenomaan polkijan näkökulmasta. Kertoi samalla polkupyöräilevien matkailijoiden lisääntyneen selvästi parina viimeisenä vuotena.

Reittimme vei Tuohikottiin. Hiekkakankailla polveileva tie kuljetti vauhdilla meitä - todettiin että tämä osuus vastannee englantilaista kuvausta ”nicely rolling hills.”
Tuohikotissa suoritimme postitushommia aivan naapuriin. Vekarajärven varuskunnassa ensimmäisiä viikkoja viipottavalle veljenpojalle tuli koottua ”kevyt kenttälounas” kuoreen. Hieman ristiriidassa saattoivat olla Mauri Kunnaksen koira-kortti ja Inferno-lehti.

Ohitimme Myllypadontien, mutta saavuimme kuitenkin Valkealaan ja karttojen kääntelyn jälkeen pian Kouvolan nurkille leirintäalueelle. Jälleen olisi saumat paikalliseen vipinään, sillä Tykkimäellä veivaa parhaillaan Anna Eriksson bändeineen. Tosin ”white trash”-henkinen ihmissuhdedraama läheisellä telttapaikalla Hiacen takakontin luukun alla parilla muovituolilla on kiinnostavaa kuultavaa. Illan kaari on ennustettavissa kuin huonon jenkkileffan juoni, joten korvatulpat saattavat olla meidän käänne tälle filmille.

Paikka on tosin mukava, lapsiperheitä on paljon ja puuhaa piisaa rantalentiksestä minigolfiin. Jos ne käyvät tylsiksi niin aina voi koittaa kiipeillä lähipuihin tirkistelemään naisten suihkuun ”kun Veera on siellä.” Varmuudella suihkuun ei edes näe, mutta kenties ekaluokalle ehtineet sällit taisivat saada minimissään katu-uskottavuutta ja hyvän esityksen kiusatakseen siskojaan. Me kaupunkikyttääjät saimme hyvät naurut!