No juu, miten taman tietokoneen aareen paastiin. Maanantaina suoralla lennolla Pariisiin ja sielta AirFrancen bussilla nokka kohti Montparnassen asemaa. Hotelli aseman nurkilta oli varattu etukateen. Pariisilaiseen tapaan se oli pikkusieva, kokolattiamattoinen, ihan jees, mutta riemuksemme yksi seina homeessa. Noo, paadyimme picnicille Da Vinci-koodin hengessa Saint Sulpicen lahettyville ja paatimme maksimoida ulkona oleskelun mm. olusella. Eihan se toki "vaarin" ole.
Juurinkin sopivasti ennen junalakkoa Ranskassa viiletimme luotijunalla noin viiden tunnin etapin Bayonneen, josta jatkot paikallisbussilla Jean Pied Du Portiin, elikkas "Johannekseen solan juurella." Kapeita pikkukujia kylan muurien sisalla loysimme Pyhiinvaeltajien toimistoon; hakemaan ensimmaiset leimat passiimme ja saamaan ohjeet vapaisiin yomajoihin. Kerrossanky kuuden hengen huoneesta kuitattiin 1600-l. rakennetusta ja sopivin osin uusitusta talosta. Lammin suihku ja evaat keittiossa itse puuhastellen. Mitapa sita olisi muuta toivonutkaan koko paivan matkustelusta. Taman pyhiinvaeltajien majan omistajalla oli kulkijoille kolme saantoa:
1. Talon tapana on olla kuin kotonaan ja arvostaa taloa kuin kotiaan.
2. Ei kavella sukkasillaan tai paljain jaloin, koska kulunut kivi/puulattia voi olla liukas.
3. Be happy, remember to be happy. You have heard of different things - forget those and live this. Be Happy!
Mies oli itse kappaillyt reitin useamman kerran, joista yhden Pariisista saakka Santiagoon. Me olemme siis nooviiseja tassa kastissa. Majassa kanssamme asusteli tanskalainen nainen, italialais-hollantilainen pariskunta, jenkki mies, belgialainen heppu ja muutakin rapinaa kuultiin toisista huoneista, joten sakkia on liikkeella. Junassa bongasimme kaksi suomalaista vanhempaa herraa samoissa tuumin.
Tana aamuna eli keskiviikkona saivat jalat raippaa ensimmaista kertaa. Younet menivat heikosti kun piti nakertaa makuupussin kulmaa ja miettia miten tossu nousee. Ja nousihan se. Saaennusteen salliessa saatoimme lahtea rankemmalle reitille Rout Napoleonille Pyreneiden yli. 19 km pelkkaa nousua. Nousumetreja kertyi karvan yli 1400 m, joten melkoisessa etukenossa valilla mentiin. Iltapaivalla tuuli vuorilla oli sellainen, etta kukin kaveli miten eteenpain sattui paasemaan. Onneksi ei satanut, silla rinkan sadesuojan laittaminen paalle olisi ollut aivan turhaa. Se olisi revennyt, jatkanut matkaa tai meikalainen sen mukana - los laskuvarjona.
Baskimaan lampaat, hevoset ja baskeri-paiset paimenet haulikko selassa ovat tulleet tutuiksi. Paivan lopputaipaleen jyrkka lasku 19 km jatkoksi vaivaiset 6 km Roncesvallesin kylaan taisi olla rankin (parhaimmillaan 25 %). Solat ja maisemat olivat sellaisia, etta mainitsin Mikolle etten uskaltaisi laskea suksilla tai edes pulkalla alas. Luntakin tuli varjoisissa paikoin vastaan, mutta ei parjannyt Helsingista lahteneelle lainkaan. Lamminta on piisannut vaikka tuuli paiskoi ylhaalla. Suomalaiselle shortsi-kelit.
Nahat on viela kintuissa - tosin lihakset vetaa jo melkoista ankkaa kun tassa vahan on ehtinyt jaykistymaan. Ehka pitaisi venytella ;) Nyt siis 120 henkilon majoitushallissa vanhan luostarin tiloissa. Punkka varattuna ja internet-fasiliteettia heti raakkaammassa. Menu del Peregrino saadaan klo 19.00 ja sitten saattaa nukku-Matti huhuilla. Korvatulpat saattaa olla kova sana. Katsotaan mihin huomenna edetaan ja milloin tormaillaan taas yhteyksiin. Valot tahan torppaan sytytetaan klo 6.00 ja tien paalla taytyy olla viimeistaan klo 8.00 kun maja sulkee aamulla ovensa...
